Tilinteon hetki. Kirjauksia tälle vuodelle ei enää huomenna voi tehdä. Onneksi. Olkoon uuden alku.
Parhaat hetket vuodessa 2020 minulle olivat kuin aiemminkin: lastenlasten kanssa vietetyt saippuakuplien puhaltelut. Ne kohtaamiset, joissa aika kadottaa merkityksensä. On vain läsnäolo. Nauru lasteni kanssa, heidän viisaat sanansa. Kun lapsi on vanhenpaansa viisaampi. Se on puhdasta iloa!
Vuoden 2020 otin vastaan lapsuuteni maisemissa, Kuusitiellä, ystävieni kotona. Astuessani autosta heilautin tuliaispulloni kadunkulmaan - onnen sirpaleita ja nopein mahdollinen kulaus uudenvuoden illassa. Sula asvaltti ahmaisi kuohuvan juoman silmänräpäyksessä.
Ystäväni muuttivat tänä vuonna Kuusitieltä uuteen, vastavalmistuneeseen kotiin. Veljeni vaimoineen asuu samassa talossa - ja hekin ovat muuttamassa eteenpäin sieltä vuoden 2021 aikana. Nuoruuteni koulunurkat hiljenevät taas, en enää liiku siellä kuin satunnaisesti, muistoissani.
Tammikuun alussa päättyi viiden ja puolen vuoden ajanjakso työpisteessäni ja siirryin uuteen työpisteeseen. Päätös hakeutua toisaalle oli ollut nopea, valinta ripeä ja lähtökin joulun jälkeen vauhdikas. Koin suurta liikutusta ja kiitollisuutta jättäessäni läheisiksi tulleet kollegat, mukavat asiakkaat ja tutut tilat. Yhdessä oli koettu paljon ja jokapäiväisestä arjesta oli tullut vahva tuki elämääni. Onneksi ystävyys säilyy, kuten muidenkin kollegoiden kanssa.
Tammikuussa pohdimme ystävien kanssa autolomaa Pohjois-Italiaan huhtikuun aikana. Noh, pian Universumi käänsi suunnitelmamme kelloa tulevaisuuteen. Helmikuussa satoi vettä, lenkeillä ei liukasteltu. Karkauspäivänä juhlin yhdessä 30 hengen kanssa hauskoja synttäreitä, tietoisina mahdollisista uusista rajoitteista. Maaliskuussakin satoi, märkää oli lenkkeily. 18.3.2020 alkoi lockdown, jäin yksin työpisteeseeni. Ovet kiinni ja hämmentynyt hiljaisuus laskeutui työpaikalleni. Alkoi kaiken peruuttaminen: hammaslääkärireissut, tapahtumat, teatterit, konsertit, lukupiirit, kirjailijahaastattelut jne.
Pelko ja huoli asettuivat naapuriin, hiipivät nurkissa. Kesäksi murheet loittonivat, tullakseen taas syksyllä tai talven pimeydessä takaisin. Moni koki monenlaisia menetyksiä ja suruja.
Toukokuussa aloitettiin selvittely, miten tilat voidaan avata yleisölle turvallisesti. Kalusteita nippuun, tarroja lattiaan, pleksejä pöytiin, tiedotteita ja käsidesiä esille. Tein myös elämäni ekat 'suorat lähetykset', kun kirjailijahaastikset striimattiin suorina nettiin. Upeat kirjailijat, kiintoisat ja innostavat puheenvuorot!
Kesällä tein pikavisiittejä Asikkalaan, Heinolaan, Iittiin, Paloluodolle, Kotkaan, Turkuun, Halikkoon, Pertteliin, Loviisaan, Tampereelle kahdesti, Kirkkonummelle. Rannoilla hengitin merta: Kallvikissa, Munkanrannassa, Malmin ja Larun rannoilla.
Kesällä juhlin ystävien syntymäpäiviä pihoilla, metsissä, parvekkeilla. Näin vuoden aikana kaksi elokuvaa elokuvateattereissa: Nuoren naisen muotokuva ja Emman. Näyttelyissä näin Kuutti Lavonen, Emma-museon, Ham (Vilho Lampi), Kiasman näyttelyt. Vuoden aikana nähdyt livekeikat olivat ehkä elämäni harvalukuisimmat, mutta sitäkin tärkeimmät: Rinneradio, Jukka Orma, HKO, Redhill Rat ja Broidin bändi. Vierailin Vallisaaressa työporukan kanssa ja juhlimme Broidin 7-kybäsiä. Tuntuu kuin tuo kaikki olisi ollut tanssia varjojen edessä, onneksi niiden koskettamatta. Syksyllä vielä tein pari kirjailijahaastista, ne jo sitten maskien takaa.
Tuli joulu, pienesti, mutta kuitenkin. Ja vuodenvaihde. Yksin ja hiljaisesti, voimia keräillen ja toivoen. Ollaan ihmisiksi, itsellemme ja toisillemme, ollaan yhä enemmän osa luontoa, osa kokonaisuutta. Nöyryys ja kiitollisuus luonnolle, joka meille on annettu. Ei meitä varten syntynyt. Tämä on alku.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.