Se muutti sisään huomaamatta, hiljaisesti ja näkymättömästi.

Sitä oli aluksi vaikea havaita. Pikkuhiljaa se ilmestyi näkyviin iltaisin, juuri ennen nukkumaanmenoa. Se vaati huomiota, kuiski korvaani outoja sanoja, esti nukkumasta. Sain sen hiljenemään, mutta se oli äärettömän sisukas. Ilta illan jälkeen nukahtamiseni kävi yhä vaikeammaksi. Aloin odottaa sen vierailuja.

Vähitellen se alkoi vierailla luonani heti herättyäni. Se liittyi seuraani aterioillani. En enää ruokaillut yksin. Se nakersi leipääni, jyrsi salaattiani, rouskutti omenoitani. Yhä vähemmän ruoka maistui minulle. Seuralaiseni söi kaiken ahnaasti, sillä oli loppumaton nälkä. Aloin tuntea kuvostusta ruokailuhetkissäni, välttelin niitä.

Nukkuminen oli muuttunut epämiellyttäväksi. Sänkyni alla kolisi, tyynyn alta kuului vieraita kuiskauksia. Peittoni alla kulki hyinen tuuli.

En enää lähtenyt ulos, sillä ulko-oveni oli peittänyt valtava hämähäkin seitti. Ikkunoitteni eteen oli laskeutunut tummanharmaa sumu, joka painautui tiiviisti ikkunoitani vasten. Valo jäi ulkopuolelleni.

Jalkani venyivät pitkiksi. Ne kiertyivät rullalle kuin puutarhaletkut ja kiinnittyivät vatsani alle. Käteni veltostuivat ja liimautuivat kylkiini. Pääni kutistui kutistumistaan, kunnes putosi hartioitteni väliin.

Lopulta minusta oli jäljellä pelkkä valtava vatsalaukku, joka imi sisäänsä kaiken ympäriltäni. Vatsani oli vallannut pelko.
 

*****************************************

(Kesti kauan... ennen kuin tajusin: voin ulostaa pelkoni pois! Voin vapauttaa mieleni, kehoni pelosta!)