<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Baaritiskillä kysyit mitä juon janooni. –Sinut,

vastasin, ja salmarin. Juomat huiviin ja käsi käteen

lattialle hikisten paitojen ja käsivarsien likistykseen, liki

irrottamattomasti. Lantiot irti ja kädet kaikkialle, siellä

olit, tunsin sinut. Mistä sinä tunsit minut, tuoksustani, jota

itse en tunne, jonka imit itseesi, orvokin, marketan, minut.

Suurin kohteliaisuus olla miehen pään sisässä tykyttävä

halu, aukko, himo, ainoa ajatus poimia kukat pensaasta

repiä puut juurineen, sammuttaa jano sinusta, lähteestä,

salmiakilla, tykillä, rajähteillä, ilotulitteilla, sukurasitteilla.

Jurapäinen uros puristaa kypsästä naaraasta syntymättömien

lasten maidot, sivistyksen sanat kuin hautakivet juurilla, nurin.

Siinä seisoit minussa lähtemättömissä, juuttuneena, juurtuneena,

marketan, orvokin siemenet sekaisin sisuksissani, kirpeinä, elossa.