Oriveden Uuden Kirjan Päivillä oli tänä kesänä teemana muisti.Satu Koskimies luki alustukseksi otteen Eeva-Liisa Mannerin runokokoelmasta: Paetkaa purret kevein purjein. Mannerille muiston pysyvyys on keskeistä. Runon minä sanoo: "en pääse koskaan pois tältä sillalta". Manner itse näki Viipurin pommituksissa julmuuksia, joita ei koskaan kyennyt unohtamaan. Runon minä kokee muiston kuin "halkaistu hetki, joka on kuilu", muistosta tulee "laajentunut sekunti".

Psykoanalyytikko Pirkko Siltalan mukaan Mannerin teksteissä toistuvat keskeiset teemat: kärsimys, hevoset, rakkaus, tuho, uhka. Joskus torjuttu menneisyys saattaa pysäyttää kirjailijan työn. Manner sanoi itse: "Jokin liikutti muistini tomua". Aivan kuten Marcel Proustin kuulussa kohtauksessa Madeleine-leivos palauttaa muistojen ja aistimusten vyöryn.

Eeva Kilpi kertoo myös ensin unohtaneensa. Sotakokemukset merkitsivät Kilvelle lapsuuden loppua, joten oli luonnollista, että hän ei pitkään aikaan muistanut mitään. Lopulta, kun aika oli kypsä, Kilpi katsoi pitkään ja hartaasti oksanreikää ja alkoi muistaa kuvia lapsuudestaan.

Suomen kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio kertoi Orivedellä kirjastaan Väinö Linnan elämä, 2006.Varpio päätyi tukimuksissaan päinvastaiseen tulkintaan kuin Jaakko Syrjä (Muistoissa Väinö Linna I, 2004). Syrjä lähestyy Linnaa ystävänä ja Varpio tukijana. Varpio pyrkii osoittamaan, että muistiin ei ole luottamista, ei edes Väinö Linnan kohdalla. Syrjä puolestaan uskoo, että Linna kykeni kirjoittamaan luotettavasti.

Varpio kuvaa Linnaa erittäin tarkaksi kirjailijaksi. Kirjailijan on tärkeää muistaa, mitä on jo kirjoittanut. Hänen on hallittava osat ja kokonaisuudet, koko muistin palapeli. Varpio haastatteli yli 70 ihmistä kirjaansa varten. Heidän muistelmansa olivat eloisia, antoivat aineistoa. Mutta usein myös muistikuvat pettivät. Monet kertomukset (esim. Ylä-Myllyltä lähtö) värittyivät Tuntemattoman sotilaan mukaisesti. Linnan romaani oli alkanut muokata sotaveteraarien muistoja.

Harva meistä muistaa paljon. Varpio löysi itse 100-200 muistoa omasta lapsuudestaan. Muistaminen on Varpion mukaan menneisyyden rakentamista uudelleen. Muistitutkimusten mukaan muistikuvat eivät ole kuin videonauhaa, vaan ne yleensä rakennetaan uudelleen. Mitä eloisampi ja värikkäämpi muistelo, sitä varmemmin siinä on jotain väärin. Linnan kohdalla Varpio päätyy kysymään: - Kumpi oli se sota, jossa Linna soti? Se, josta hän kirjoitti vai se, jossa hän kantoi konekivääriä?

Linna luotti kansalaisten kertomuksiin. Kirjoittaessaan Pohjantähteä hän haastatteli ihmisiä ja totesi: "Kun kansanihminen muistelee, hän valehtelee vähiten". Linnalla oli erinomainen kuulomuisti, hän muisti hyvin kuulemiaan tarinoita. Finlaysonin tehtaalta oli jäänyt Linnan korviin lause: "Ettekö te saatanan naattikorvat kuule!" Tämänkin lause tuli käytetyksi kirjallisiin tarkoituksiin. 

Varpio toteaa Linnan olleen luotettava muistelija, hän osasi kyseenalaistaa muistamansa ja hän oli perehtynyt hyvin myös ihmisen psykologiaan. 1970-luvun alun kirjallinen ilmapiiri vaikutti Linnan tapaan kuvata ja arvioidea elämäänsä. Linnan kuva nuoruudestaan on Varpion mielestä tarpeettoman kielteinen.

Varpio vertaa Linnan kuvausta (Urjalan Finlaysonilta lähtö) ja Arvid Järnefeltin kuvausta lietteen ajosta pelloille. Kirjaliisia yhtymäkohtia niillä on selvästi. On selvää, että kirjallinen ihminen rakentaa muistikuvansa kirjallisten kokemustensa ja omien kokemustensa kudelmaan. Lähdevääristymä voi olla tutkijan pelisäännöissä vakavampi rikkomus kuin kirjailijan pelisäännöstössä.

On mahdotonta perata ihmisiä harhakäsityksistä, toteaa Varpio lopuksi. Ja sanoihan sen Linna itsekin: "Mikä kirjailija se sellainen on, joka ei jotakin keksisi ihan omasta päästään."


Lisää menneisyydestä ja muistamisesta: http://www.ulapland.fi/?deptid=18144
http://www.avoinmuseo.fi/kassaatko.korkiakangas.php
http://www.uta.fi/~csmaso/varpio06.htm