<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mä  tanssin kuin keiju Metsänkuninkaalle

ja laulan laulun, joka ei ole koskaan korviisi

soinut, sen keksin samalla kun laulan,

sanat ja sävel soi vain sulle, isä.

Mä käperryn sun kainaloosi, vaikka rintakarvat

kutittaa, luut törröttää, ja nivelet on tulehtuneet,

otat kirjan känsäiseen käteesi ja aloitat

tuhannen ja yhden yön tarinat uudelleen

uudelleen samasta kohdasta kirjaa,

sillä nukahdat välillä, kahta työtä tehneenä,

palkkapussin äidin esiliinaan piilottaneena -

aukaisematon kuori, toisin kuin muilla

miehillä, muilla isillä, muilla työläisillä,

niillä, joilla on pullo haalarin takataskussa,

raastava parransänki ja haiseva hengitys,

pelottava katse ja heilahteleva askel.

Päivällä pidit kiinni fillarin pakkarista,

ilman appareita ajettiin, juoksit kauan

ja lujaa, pitkäaskelinen mies – kunnes

tajusin: juoksit vierellä, senkin huijari!

Illalla mä luin sulle sitä samaa satua,

osaan kirjan ulkoa, sanat tanssii rivissä,

kuin henki apureineen Alladinille,

satu tulee todeksi, taika tähän syliin

ei se ole unta, ei satua, ei tuhatta tarinaa,

se on lapsen, mun iskä, ei kenenkään muu,

mä olen sen prinsessa, kaikkein kaunein,

eikä se koskaan muutu. Se on totta meille.