lauantai, 17. marraskuu 2018

Vihlaisu nro 1

46445003_10155911065313848_8512172710162

Pitkän kesän, syystakin jälkeen

talvitakin taskusta putoaa

kuollut lehti, jossa

lukee

leipää, maitoa, suurennuslasi

ja käteistä

 

miehelle, joka toi käteensä ojennetun

kilisevän, harmaan tilipussin

suoraan, ei baarin kautta

vaimonsa esiliinan helmaan

 

jolle itsenäisyys on

raha kourassa, lakki toisessa

jonon hännillä, vihovimoisena


unohdettuna

kolikon toinen poski.

 

 

sunnuntai, 11. marraskuu 2018

Riisuttu, kuorittu, uusittu

syksyinemetsa.jpg

Näen toistuvasti saman unen.

Unessa olen päätynyt outoon kaupunkiin.

Joskus rakennukset ovat synkkiä, goottilaistyylisen sokkeloisia, kapeiden kujien varrella. Jokaisen rakennuksen valtava, painava tumma rautaovi on lukittuina, ja räystäältä kurkistaa musta pirunpää.

Joskus kadut ovat leveitä kuin Arno-joki. Etäisyydet ovat uuvuttavia. Katujen varsilla valkeita, korkeita muureja, joiden yli tai läpi ei näe. Valkeus auringonpaisteessa häikäisee, kuumuus saa ihmiset pysymään poissa kaduilta.

En ole kirjoittanut hotellin osoitetta muistiin. Minulla ei ole karttaa, ei eds kaupungin nimeä. Ei puhelinta, ei rahaa. Ohikiitävästä taxista ei ole hyötyä, sillä en tiedä, minne pitäisi mennä.

Herään, kun kuulen lauseen: - Muista aina muistikirja, johon kirjoitat osoitteen muistiin. Muistiin ei voi luottaa.

Kun isäni kuoli, veljeni ensimmäinen kysymys oli: - Keneltä minä nyt kysyn neuvoa? En ole osannut konkretisoida viime vuosien tunteitani samoin. Uneni auttavat minua. Olen ollut hukassa, suden pesässä, yksin, suuntaa vailla. 

Olen odottanut. Suuntaa ja aikaa. Itselleni ja tarpeilleni. Luulen, että vihdoin on tapahtumassa käänne. On aika katsoa kohti. Peilissä on ihan mukava tyyppi, joka tietää, mitä haluaa ja tarvitsee ja missä kartta on. Se tyyppi on vaan haudannut itsensä kaikkien muiden peilikuvien taa.

Tätä on väistyvä lapsen rooli, kun vanhemmat eivät enää elä. Tätä on väistyvä äidin rooli, kun lapset elävät omillaan. Tätä on isovanhemmuus: aikaa, rauhaa ja iloa. Ei suuria huolia, vaan puhdasta iloa, rakkautta. Muille ja itsellekin.

Tammi on pudottanut lehtensä, sen kaarnaakin irronnut. Tilalle on kasvanut ikivihreää sammalta ja hopeanharmaata jäkälää. Luonto osaa uusiutua, miksi en siis minäkin?

 

sunnuntai, 23. syyskuu 2018

Jäljissä, me jälkeläiset

Lepää rakkaudessa, isä. 💝

Sitä on jäljiltäsi, jäljissäsi paljon.

95 vuodessa ehdit paljon. Kiitos kaikesta, kaikesta.

Oulunkyl%C3%A422092018.jpgHietaniemi22092018.jpgseppele22092018.jpgis%C3%A4%20huhtikuu2018.jpg

Isän muistolle: Erik Satie Gymnopedie no.1 (uruilla):

https://www.youtube.com/watch?v=xniFK4SlGXY

 

tiistai, 4. syyskuu 2018

Papa, you can hear me

isan%20hiukset.jpg

Kiitos isä! Rakkaudesta, musiikista, luonnosta - kaikesta, kaikesta.
Kiitos, kun lapsuudessani silitit hiuksiani, niin että nukahdin. Kiitos, että sain nukuttaa Sinut samoin, viimeisenä yönä.

Kiitos, että kärsivällisesti soitit minulle joka ilta 28,5 vuoden ajan. Aina en päässyt vastaamaan, joskus olin kiireinen tai poissaoleva - jonka aina huomasit ja sanoit soittavasti taas huomenna. Anteeksi, etten saanut sitä turvaa Sinulle, mitä viimeisinä vuosina tarvitsit. Kiitos, että vaikeassa tilanteessa jaksoit toivottaa minulle, veljelleni, lapsillemme, hoitajillesi: - Voimia, voimia. Nyt meillä on sitä voimaa, jota myös Rakkaudeksi kutsutaan.

***********************************************************

Nina Simonen upea Papa, can you hear me kertoo kaiken:

https://www.youtube.com/watch?v=4jp7uvyAeZM

lauantai, 25. elokuu 2018

Astu voimaasi!

laho%20puu.jpg

 

Kun pää on täysi ja ajatus harhailee, voi onneksi palata omiin teksteihinsä. Kirjoitin allaolevan tekstin, kun ekasta erostani oli kulunut 8 vuotta. Pian tulee neljä vuotta toisesta erostani voimaan. Tulla voimaan? Ilmaisu on väkevä, se tarkoittaa päätöksen voimallisuutta, ehdottomuutta. Laki tulee voimaan, ei koskaan heikkouteen.

Miksi minulla kestää kauan 'tulla voimaan', voimaantua eron jälkeen? Kyse ei ole siitä, etten osaisi päästää Toisesta irti, antaa hänen lentää vapaana? Piru vieköön, rakkauteni ei ole vankila, se on vapaus. Eihän kenenkään kanssa väkisin olla, vaan halusta, aidosta halusta. Kun on saanut kokea hyvää, aitoa rakkautta, saa sen menettämistä myös surra. En heittele tuhkaa ylleni, en pukeudu mustaan. Minä mietin, pohdin, elän suruni läpi. Kunnes. Taas voimaannun.

Helpotti valtavasti, kun oivalsin: olen hyvä sitoutumaan. Siksi eroaminen, erottaminen ovat minulle työläitä prosesseja. Tämä ajatus vapautti minut. Sitoutuminen ja keskinäinen luottamus ovat minulle tärkeitä arvoja. Elän arvojeni suuntaisesti.

"Se lahoa on, mikä ei kestä", laulaa Tuure Kilpeläinen biisissään Sinä olet vapaa.

*************************************************************************************************

perjantai, 29. syyskuu 2006

Milloin ero astuu voimaan?

 

Kun kuva liitosta on hapertunut,

linssi naarmuuntunut, eikä tarkennus

enää toimi, silmänräpäys ei ole ikuisuus,

korjausliikkeestä on tullut nopea väistöliike.

 

Kun ei enää sure itseään yksin lentoterminaalissa,

sairaalassa, saattamassa itse itseään matkalleen.

Ei purskahda itkuun lomakkeelle, jossa tivataan

lähiomaisia, joita ei enää ole, on vain etiäisiä, poissa.

 

Kun ei enää muista, miten rakkaus herätti aamuisin,

millaisilla kengillä tanssi kujeilevat illat, silloilla,

joilla etäisyydet katosivat, naurut kuroutuivat yhteen

ja viattomat syleilivät toisensa merenrannat toisilleen.

 

Ero astuu voimaan, kun yhteys istuu syrjään ja luovuttaa.