Palaan tähän vielä: kyetäkseen jotenkin näkemään, kuulemaan, tuntemaan, haistamaan ja kokemaan ylipäätään jotain, kannattaa koettaa liikkua mahdollisimman poikki ja ristiin. Taiteen ja tieteen tenniskentillä vaeltaa väkeä, jotka pohtivat, etsivät ja löytävät. Pallo on liikkeessä - ei pysähtyneenä.
Minä kaipaan maailmankuvaani jatkuvaa tarkennusta. Tällä hetkellä huomaan pohtivani yhä enemmän teemaa: mistä EMME puhu, mikä jää meiltä piiloon. Mitä koetetaan häivyttää meiltä? Miksi media puhuu mieluummin kansanedustajien salarakkaista kuin 'tylsästä' virkatyöstä, jota lainasäädäntötehtaassa tehdään?
Ja miksi me haluamme viihdyttää itsemme hengiltä? Mitä me pakenemme? Ja miksi? Tuoko alla oleva tyhjän tilan kammo on meille niin pelottavaa? Voisiko olla niin, että kun kaikki on riisuttu, jää vain onttous, tyhjyys... Sikiäisikö siitä näkymättömästä tomusta jokin toivon siemen?
Nuoruudessani joku vertasi ihmisiä joulukuusiin. Koristelevat itseään kuka mitenkin; jotkut oljilla, jotkut kullalla. Entä riisuttu joulukuusi? Noh, sekin on jo tuotteistettu meille. Sehän on luomujoulukuusi!
*************************************
Tapahtui helmikuussa:
Ystävä soitti ja tarjosi 2 vaihtoehtoa kotoa irrottautumiselle:
1. Tony Dunderfeldtin luento tunnekoukuista
2. Leena Sarasteen luento Valosta ja muodosta Valokuvataiteen museossa
juu, valitsin kakkosen. Ei nyt koukkuja, ihan liikaa pässäni niitä jo on.
Saraste puhui valokuvan asemasta 1950-luvun Suomessa. Tuolloin valokuvausta ei vielä pidetty taiteena, vaan kameraseurojen toiminta oli hieman vastaavaa kuin purjehdus- ja pyöräilyseurojen harrastustoiminta. Tärkeintä kuvissa oli VALO, aihe ei merkinnyt mitään. - Merkitseekö enää edes valo, jäin pohtimaan. Aihe tuntuu hukkuneen kaikkialta.
1950-luvulla suosittiin dia-go-naalia... ja naiset kuvattiin hauskalla 9-mallilla... Naisen kasvojen ja kaulan suhteen piti muodostaa numeron 9 linja. - Oih, hyödyllinen taito edelleen, edullisempi kuin kirurgin puukko.
Horisontin kuvaaminen keskelle oli myös kiellettyä. Ensin pitää kieltää kaikki, jotta seuraava sukupolvi voi taas myöntää..kaiken. Mmmmh, tämän kun muistaisi lasten kasvatuksessakin..
Valokuvataiteen museossa oli myös Pasi Kolhosen kuvia Helsingin kaduista ja kuvia ILMAN katuja, siten että VAIN mainokset, kyltit jne näkyivät... Hieno idea. Nykyaikainen kaupunki täytetään mainoksilla. Linnanherrat tilasivat maalarit täyttämään seinät tarinoilla ja symboleilla. Myyntimies tilaa vilkkuvia valoja ja värejä maisemaan.
Sain Kolhoselta ISON pohdittavan:
HORROR VACUI - TYHJÄN TILAN KAMMO
Olin unohtanut tuon taidehistoriallisen käsitteen, joka merkitsee pyrkimystä täyttää koko käytettävissä oleva pinta kuvilla.
Auuuuuu, se kolahti ja uppos. Mulla on toi. Sairastankin taidehistoriaa. Tautiluokitusta voidaan tarkastella vaikka seuraavasti:
- picasson nenät poskilla
- modiglianin venetetyt kaulat (mulla on oikeesti aika piiitkä kaula)
- magritten liekehtiviä trumpetteja
- mooren möhkäleitä
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.