802580.jpg
Kesäherneen kiharaa, kuva: Tuulisuojan tytär, luvalla.
 
Vietin viisi viikkoa lomaa. Tuntuu tärkeältä poimia sieltä esiin muutamia unohtumattomia hetkiä. Pujottelen muistoja kuin helmiä kaulakoruun, jota haluan kantaa mukanani, sydämeni lähellä.
 
Kuva 1. Talo täynnä väkeä, ystäviä lapsuudesta, vuosien takaa ja uudempia tuttavuuksia, jopa vierailla kielillä, ovet apposellaan, puutarhan sulotuoksut ja ruuan kiihkeät käryt sulautuneina toisiinsa. Eri ikäisten ihmisten kohtaamisia, vanhin 83-vuotias ja nuorin 7-vuotias. Ryhmä keittiössä syventymässä ihmisyyden kipeimpiin kohtaloihin, toinen ryhmä nauramassa hassuille sattumuksille, lapsijoukko hellimässä hiljaisina uupunutta koiranpentua, teinit tietokoneella, ystäväni silittämässä isäni kättä, Esikoinen tarjoamassa kahvia janoisille, ja siinä sivussa olutta, ja minä pysäytettynä salasuudelmaan kulman takana. Oi, miten rikkaaksi tunsikaan itseni!
 
Kuva 2. Picnic Suomenlinnassa, ukkosen jylyssä. Ukkoskuuroa pakoon ammusvarastoon, kuohuviinin läikkyessä muureihin, oliivien litistyessä repun pohjalle. Haavan ja haavojen hoitoa luonnon keskellä, retkipeitteen alla vaeltelua. Suudelma tykin juurella ja venäläisturistien pyyntö ottaa suudelma uusiksi, jotta saavat sen kuvaan... Kaikkea nekin tahtovat kuvata, sateen kastelemia suomalaisia suutelemassa tykkien keskellä, puoliksi jyrsittyine eväineen...
 
Kuva 3. Kaatopaikan kassaneiti hymyilee kauniisti, laskuttaa minimin ja neuvoo, miten jätteet lajitellaan. Kaksi rupuista sohvaa, maalipäniköitä, metalliromua, yksi kirjoituspöytähökötys, yhteensä 11 euroa, kiitos! Vilkaisen päättäväistä kättä, joka heilauttaa vanhan sohvan laidan yli jätekonttiin, nostaan katseeni ja näen varman ilmeen: mennyttä, mikä mennyttä. Tunnen, kuinka harteiltani valahtaa painoja sivuun. Tuolle sohvalle itkin monet kyyneleet, hain siitä suojaa, pettyen joka kerta. Tuolle sohvalle valahtivat monet toiveet, haaveet ja myöhemmin nuoren miehen kammottavan hajuinen kotikilju, yök. Oi, miten vapautuneeksi tunnenkaan itseni!