Huhuh, Susupetal oli linkittänyt aivan järkyttävän upean lahjakkuuden sivuilleen:

http://susupetal.vuodatus.net/blog/815255

Nuoriso tiesi tapauksen ja ohjasi minut seuraavaan liikutukseen:

Tästä tuli erityisen tunteellinen sunnuntai. Kyyneleilleni ei loppua löydy. Lahjakkuutta on monelaista, jokaisella meillä on parhaimmat ominaisuutemme. Niiden löytämiseen voi joskus kulua kokonainen elämä, joskus ne löytyvät sattumalta ja joskus jo lapsena. Lahjakkuuden vilpitön esiintulo on aina koskettavaa, se on rehellistä, se on aitoa. Sen äärellä ihminen mykistyy ja liikuttuu.

Olen tullut siihen tulokseen, että minun lahjakkuuteni on pienen ihmisen lahjakkuutta, huomaamatonta, mutta minulle tärkeää. Uskallan sanoa, että olen aina halunnut olla läsnä, elää hetkessä. Kun kohtaan ihmisen, unohdan itseni. En mieti, onko kampaukseni hyvin, vaan mitä Toinen Ihminen minulle haluaa sanoa, ilmaista. Haluan vastaanottaa Hänet. Enkä nyt puhu pelkästään Hänestä, vaan joka ainoasta ihmisestä, jonka kohtaan. Pyrin parhaaseen mahdolliseen vuorovaikutukseen. Toki tästä läsnäolosta on iloa parisuhteessakin. Pidän tätä ominaisuuttani Lahjanani.

Olen kokenut myös päinvastaista. Se on ollut elämäni suurin tragedia. Lasteni isän kanssa en lopulta löytänyt läsnäoloa lainkaan. Hän eli katkerana eilisessä ja minä koetin paeta onnellisempaan tulevaan. Emme siis kyenneet enää kohtaamaan, olemaan läsnä toisillemme. Koville se otti, neljän vuoden kamppailun jälkeen oli tunnustettava: tietä toistemme luo ei enää ole.

Jo nuorena tajusin, että en oikeastaan halua käyttää alkoholia, koska se häiritsee minun keskittymistäni Toiseen Ihmiseen. Jos humallun, joudun pohdimaan, mitä ja miten itse asiani Toiselle sanon. Samaan aikaan menetän Hänen minulle tarjoamat upeat lauseet. Kyse ei riipuvuudesta, ei tarpeesta unohtaa itsensä tai tarpeesta tehdä itsestä tarpeellinen muille. Kyse on yksinkertaisesti halusta nähdä, kuulla, havaita muita ihmisiä, olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.

Sunnuntait ovat kaihoisia päiviä. Sunnuntaisin läsnäoloon on useimmilla mahdollisuus. On mahdollista viettää aikaa joko joukossa tai yksin, itsensä kanssa. Aiemmin elämässäni niihin liittyi pelkoja ja ahdistusta. Surin mennyttä viikkoa ja pelkäsin tulevaa. Nykyään iloitsen menneestä ja odotan innolla tulevaa. Maailmani on täynnään Ihmeitä. Pieniä ja Suuria. Joka päivälle omansa.

Edit 17.9.

Kauhea morkkis. Voiko ihminen kehua itseään? Voiko uskaltaa sanoa jotain positiivista itsestään, ominaisuuksistaan? Halusin puhua myös siitä luonteenpiirteestäni, jota haluan kehittää ja vaalia. Olin jo poistaa koko merkinnän, mutta jääköön nyt näine lisäyksineen.

Tämä on selvästi sukurasite. Varsinais-suomalaisille vanhemmilleni pahin synti oli olla ylpeä, kehuskelija. Vaatimattomuus on ihmisen tärkein ominaisuus. Yhä vieläkin, kun isäni kuvailee jotakuta, joka on tehnyt häneen vaikutuksen, hän mainitsee: - Olipa vaatimaton ihminen!

Tämä on myös alkanut ärsyttää minua. Miksei saisi tuoda esille hyviä puolia? Vanhempani kohtasivat kerran karjalaistaustaisia ihmisiä. Minua tilanne huvitti. Vanhempani hiljenivät lähes tyystin karjalaisen puhetulvan keskellä. Ja mitä enemmän toiset mykistyivät, sitä vilkkaammin toiset puhuivat. Jälkikäteen he arvioivat toisiaan: - Kyllä olivat kovia kehumaan! - Kyllä olivat ylpeitä, kun eivät mitään puhuneet!