1934365.jpg

Kultakujalta kullalleni
en kultaa ostanut, vaan
hopeisen sormuksen
merkiksi totuuden.

Alkemistit lupasivat
kultaa kasvattaa
Prahan ruhtinaille,
kaikkivallan ahneille.

Petos aikanaan
pohatoille paljastui,
jo karkuun huijarit
ehti, jäi jäljelle narrit.

Sormus on hopeinen
ja granaatti kivi sen.
Boheemien kivi iloisin
ja Nooan arkin valaisin.

Tuokoon sormus onnen,
estäköön se murheen,
parantakoon se käärmeen
pureman ja kultaisen valheen!



Juu, kihloissa ollaan. Ollaan oltu jo monta kuukautta. :o) Hopeinen sormus tuntui kakkoskierrokselle sopivalta. Sormusten kivi on granaattia, Tsekin maan kansalliskiveä, ruhtinaiden onnenkiveä. Granaatin on uskottu poistavan painajaisia ja ehkäisevän melankoliaa. Granaattiin on liitetty uskomuksia, joiden mukaan se lisää uskollisuutta, mielikuvitusta ja sukupuoliviettiä. Sopinee siis täydellisesti kihlasormukseen!

Suuria muutoksia koemme, niin suuria, että vasta vuosien kuluttua tajuamme kokonaisuuden näiden osien ympärillä. Päällimmäisenä leijuu hämmästyttävä turvallisuuden ja rauhan tunne, vaikka moni asia vaatiikin keskittymistä ja huomiota. Tämän vuoksi haluan kirjata tuntojani tänne blogiinkin. Haluan muistaa nämä tunteet ja tunnelmat.

Monen vuoden pelot veivät minulta valtavasti voimia. Nyt hämmästelen, että ylipäätään säilyin hengissä. Tällä dramatiikantajulla ja mielikuvituksella! Toisaalta, iltaisin mielikuvittelin toisenlaista elämää - sitä, jota nyt saan elää ihmsen kanssa, joka iltaisin mielikuvitteli tätä samaa elämää. Onni on uskallus ja mieli - ja sen kuvitus, varsin halpa huvitus! Ja tosiaan: kuvittelin minä melkein tämän sormuksenkin, tai ainakin halusta halkeavan granaatin: http://tuulisuoja.vuodatus.net/blog/50115


http://www.finnishspectrolite.com/kivet.html#january

Musat: Crimsonin punaista: http://www.youtube.com/watch?v=KfuTY601eK4
ja kotimaista punaa: http://www.youtube.com/watch?v=DxCzDVKHRMc