En lakkaa hämmästelemästä, miten vaikeaa tässä ajassa läheisyys on.
 
Miksi oman tarvitsevuutensa myöntäminen on niin hankalaa? Miksi ihmisen luonnollisin tarve kielletään? Yhteys toiseen ihmiseen, läheisyys ja niin - se rakkaus, sitä me kaikki kaipaamme ja etsimme.
 
On hämmentävää, että maan pääministerikin, terve mies, ei tiedä miten naisten kanssa julkisuudessa olisi. Ensin etsii seuraa, sitten häpeää tapaa, jolla etsii. Sitten loukkaantuu, kun tuli tarpeineen näkyväksi. Mitä pahaa on siinä, että eronnut mies etsii seuraa, ei halua olla vailla rakkautta?
 
Ja toisaalta, kun näyttäytyy jonkun kanssa, todennäköisesti kaikki rauhoittuvat. Etsijät lakkaavat etsimästä, koska löysivät toisensa. Muut lakkaavat etsimästä yksinäiselle seuraa, koska hänellä on jo seuraa. Ylpeästi nyt näyttääkin jo Rakastaan.
 
Ja lehdistö kirjoittaa, kuin viime hädässä, näistä kaipuista, saamista ja saamattomuuksista. Ihmisiä me olemme; ministerit, virkamiehet ja työväki. Tarpeinemme kaikkinemme. Puutetta meillä on, ennen kaikkea rakkaudesta, huomiosta ja läheisyydestä.

Toisaalta lehdistö on vihdoin saattanut antaa kuvan suomalaisesta miehestä maailmalle: täällä ei mies, poliitikkokaan, yksin kestä! Ehkä nämä tapaukset antavat, sittenkin, ajan myötä, suomalaiselle miehelle uskallusta tulla tarpeineen ja toiveineen esiin. Kun tarpeeksi moni kaipaa, ei asiaa enää nosteta lööppeihin.

Valehtelu taas. Se on kokonaan toinen juttu. Jopa tarpeistaan valehteleminen.
 
Aikuisuutta on kyky kiintymyssuhteisiin ja läheisyyteen. Kosketus on yhteyttä toiseen - suorin ja joillekin vaikein matka: lähelle Toista Ihmistä.