Toisinaan Elämä kuljettaa ihmistä kuin höyhentä taivaalla. Huvittaa tämä nykyinen vouhotus 'Elämänhallinnasta'. Millä minä nyt tätäkin elämääni hallitsisin? Kun opettelen katsomaan kaikkea uudelleen, enkä lainkaan tiedä, millaiseksi elämäni muotoutuu. En haluakaan tietää.

Minun on myönnettävä, että tämä on ollut rankka matka. Yhdessä yössä sain erinomaisen likinäköni tilalle suuripiirteisen ikänäon, en kykene enää zoomaamaan, en näkemään lähelle. Kauas näen riittävän hyvin, jopa niin, että voisin nyt harkita ammattiautoilijan uraa, jos vain näkökyvyllä olisi siinä merkitystä. Tiimarilaseilla saan Päivän Lehdet jotenkuten luettua. En ole pitänyt itseäni erityisen pikkutarkkana ihmisenä, mutta siihenhän olen kuitenkin kasvanut! Koko ikäni olen tirkistellyt asioita pienesti. Jopa tämä blogi sai nimensä siitä!

Pikkutihrut katosivat kerralla. Minusta tuli huomattavan suurpiirteinen ihminen! Tässä iässä se taitaa olla pelkästään ilo, kunhan totun siihen, että jokainen pölyhiukkanen ei enää minulle esiinny. Heh, sen puoleen, että niitä olisin ennen palvonut, mutta nyt en sitten ainakaan.. kun en niitä havaitse! Ystäväni huokaisi, että pikkutihrut saisivat kadota kerralla monen muunkii päästä.

Esikoinen on muuttanut päivä päivältä enemmän. Ulkomaalaissyntyinen ystäväni huusi minulle kerran innoissaan: - Minä ole muuttunut! Vähän samoin Esikoinen tekee, muuttuu ja muuttaa päivä päivältä enemmän. Saman kaupungin sisällä näin helpoo toimia. - Ai niin, onko mun kenkiä vielä tuulikaapin kaapissa? Entä onko meillä teetä? Voisin viedä kämpille muutaman teepussin.

Sairaslomalaiselle tekee hyvää nähdä asioiden edistyvän hitaasti, mutta edistyvän silti. Viime viikolla Kakkonen täytti 16 vuotta ja otti sen kunniaksi suloiseen kieleensä kielikorun. Minua taisi sattua enemmän kuin tytärtä. Äidillä silmäpuoli-, tyttärellä kielipuolielämä. Alamme toipua. Ruoka maistuu taas. Tänään Kuopus täyttää 14 vuotta, ja on pisin täällä tällä hetkellä asuva henkilö.

Miten minä näitä elämiä hallitsisin? Kielikorua pyysin harkitsemaan, mutta millä minä enää estin tekoa? Kuopuksen kanssa olisi hauskaa leikkiä legoilla, mutta hän hallitsee WoW:n, maailman addiktoivimman pelin, paremmin. Yöunia pyrin hallinnoimaan, mutta nykyään minun pakko vain uskoa ja luottaa, että lapseni elävät hallitsemattakin. Ovat siinä iässä, että enää en kasvata. Minä katson vierestä yhä suurpiirteisemmin ja luotan, että hallitsevat, miten hallitsevat - ja osan aikaa ovat hallinnotta.

Elokuvat kuvaavat usein ihmisiä elämänsä reunamilla, muutoksissa. Muutokset eivät käskemällä lopu, pysähdy, eivät aina ole halllinnassamme. Siinä on loistava tilaisuus pienen ihmisen kasvaa, viisastua. Tuubista löysin upean Aimee Mannin hienoon Magnolia-elokuvaan tekevän ja esittämän Wise up -biisin:

http://www.youtube.com/watch?v=VtYmoY4aGko

Tämä on ollut eräs Aimee Mann suosikkibiisini, tavatonta kepeyttä ja painavuutta samanaikaisesti:

http://www.youtube.com/watch?v=Wf6Z2fpJgjY&mode=related&search=