Ilkka Taipale on ehtivä mies. Hän on toimittanut hauskan kirjan 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta, Itämerisäätiö, Kustannus Oy Kunnia, 2006.

Taipale listaa 100 sosiaalista keksintöä, jotka ovat hyödyttäneet suomalaista yhteiskuntaa eri aikoina. Hallinnon puolelta löytyvät (11 kpl) mm. yksikamarinen eduskunta, kolmikanta, kunnallinen itsehallinto ja korruption kitkeminen. Sosiaalipolitiikan puolelta löytyy 23 innovaatiota; mm. äitiyspakakus, sosiaalinen luototus, rikosten sovittelu, y-säätiö ja isyysloma.

Terveyden alueelta Taipale tarjoaa 11 keksintöä, mm. ksylitolin, tupakkalain ja työterveyslaitoksen. Sivistys on tuottanut 10 mainiota innovaatiota, mm. kirjastot, vapaan sivistystyön, peruskoulun ja yliopistojen hajasijoituksen.

Kansainvälistymisen mukana on  Suomeen rantautunut kummikuntaliike, demilitarisoitu Ahvenanmaa ja kummikuntaliike. Kansalaisyhteiskunnan keksintöjä ovat puolutuki, Nytkis, prosenttiliike, allianssi, rauhanasema ja Punaisen Ristin nälkäpäivä.

Sosiaalitekniikkaan liittyviä uutuuksia ovat Linux, tekstiviesti ja irkkaaminen. Arkea ilostuttamaan Taipale löytää mm. saunan, talkoot, joulupukin, mämmin, jokamiehen oikeudet, pyykkilaiturit, Afrikan tähden, sauvakävelyn ja astiankuivauskaapin.

Kaikki 100 innovaatiota ovat siis saaneet alkunsa Suomessa. Kirjasta on myös tulossa englanninkielinen laitos, josta tulee varmasti monelle mieleinen lahjakirja ulkomaille vietäväksi.

Moni kiinnostava asia saa selityksensa Taipaleen kirjassa. Minua kiinnosti astiankuivauskaapin kehittely Suomen oloihin.

Kirjan mukaan Työtehoseura alkoi 1940-luvulla kiinnostua keittiötöiden rationalisoimisesta. Maiju Gebhard arvioi tuolloin, että nainen tiskaa elämänsä aikana 29 900 tuntia eli 10 vuotta 8 tunnin työpäiviä - ilman vapaapäiviä. Keittiön sisustusta järkeistämällä saatiin  työaika vähenemään jopa 3 tuntia päivässä. Työtehoseuran tutkimusten mukaan astiankuivauksen järjestäminen kunnon telineellä säästi aikaa ½ - 2 tuntia päivässä.

Teollisten keittiökalusteiden valmistus alkoi Suomessa 1948. Minun vanhempani muuttivat vuonna 1951 vastavalmistuneeseen kerrostaloon, talonmiehen asuntoon. Ratkaisu oli asuntopulan vaivaamassa pääkaupungissa väliaikainen. Vanhempani asuivat tuossa 29 neliön huoneistossa 35 vuotta: siis väliaikaisuus oli varsin pitkäkestoista.

Ollessani teini-ikäinen äitini kertoi kiintoisan huomion: kaikissa talomme asunnoissa oli astiankuivauskaappi, paitsi yhdessä. Talonmiehen muijalla arveltiin kai olevan aikaa astiain kuivaukseen, koska talonmiehen asuntoon ei kyseistä kaappia oltu asennettu. Keittiön kaapeissa oli kaikissa aivan tavalliset hyllyt. Niinpä minun lapsuudenkodissani oli paitsi tiskivuorot, myös tiskin kuivausvuorot.

Meille tuli tietenkin lämmin vesi sisään. Siinäkin säästettiin valtavasti aikaa. En minäkään osaa edes kuvitella, miten paljon aikaa moneen aivan arkiseen puuhaan on vielä 50 vuotta sitten kulunut aikaa. Eipähän enää tarvitse kinastella tiskinkuivausvuoroista, ainakaan.