Vietimme iki-ihanaa äiti-tytär -päivää Kirjamessuilla eilen. Ahmimme kirjoja, mutta maksoimme vain yhdestä. Anja Erämajan hullunkurisesti klonkkaavia tekstejä luimme pankkiautomaattijonossa ja hymyilimme ymmärtäväisesti toisillemme. Messuilla on sekavaa.

Pysähdyimme ihailemaan kirjansitojan yli 200 vuotta vanhoja työkaluja. Hämmästelimme, kuinka ohutta lehtikulta onkaan, sillä hetken sitä sormissaan pyöriteltyään se katosi! Kirjansitoja olikin taikuri, jonka sormiin kulta upposi. Ei ihme, jos sellaisilla käsillä kykenee taikomaan kauniita kirjan kansia.

Kävimme hämmästelemässä Poetry Peep Show -esityksiä. - Ohoh, oma yksityinen runoesitys, onpa intiimiä, huokaisin.- Liian intiimiä, vastasi tytär ja kiskoi minua eteenpäin. Onnittelut silti Lilithille rohkeasta ideasta ja sen toteutuksesta.

Sormeilimme monenmoisia kirjavanhuksia ja löysimmepä divareista minun vanhat satusarjani. Pyysivät pahukset 120 euroa sarjakuvasta, jota minulla ei ollut ja jopa en ollut koskaan lukenut. Sen sijaan melkein kaikki muut minulta löytyikin ja monta semmoista, joita ei keräilijöiden muovikelmuissa ollutkaan. Keräilykappaleet olivat upeassa kunnossa, täysin virheettömiä ja keskihinnaltaan 20 euroa, paitsi se yksi harvinaisuus.

Satusarjat olivat 60-luvun tuote, surkealle sodanjälkeiselle paperille painettuja klassikkosatuja upeine kuvituksineen ja värityksineen. Minun jäljiltänikin ne olivat jo hieman kärsineet, mutta kun ystäväpiirinikin niitä luki ja omat lapset rakastivat, ei niistä enää ole kaupattaviksi. Enkä kuulemma lupaa siihen saisikaan, niin monta mukavaa muistoa niihin liittyy. Lapsuuden ystäväni vielä välillä muistaa pyytää niitä luettavakseen.

Löysimme myös ihanan joululahjaidean: kirjariipuksen. Taidekirjansitoja Terhi Hursti Tampereelta oli ahkeroinut tavattoman kauniita ja pehmeänahkaisia kirjariipuksia. Hurstin idea riipukselleen kuului näin: Unelmia - kirjariipus. Kirjoita unelmasi, kanna niitä mukanasi, jotta muistat me ja uskot niihin. Jos unelmat kirjaa näin upeaan koruun, ne saavat ilman muuta siivet!

Ai miksikö emme ostaneet messuilta enempää kirjoja? Noh, siksi, että meille on kirjastot ja tuttavat saavat joululahjansa divareiden poistokoreista! Sitten kun taas olemme paremmin varoissamme, ostamme lahjaksi myös uutta kotimaista kirjallisuutta.

Iloitsin suuresti kotimaisen kirjallisuuden määrästä messuilla ja kirjailijoitahan me kaikki haluamme bongata. Ainakin niitä, joiden kirjoja ja blogeja tulee luettua. En ollut kuitenkaan tarpeeksi rohkea mennäkseni esittäytymään: - Hei, olen tuulisuoja, luen sinun sanojasi. Kynnys ei ollut Kirjailijan päässä, eikä puolella, vaan pikkuisen bloggarin omassa päässä. Ja Kirjailija onkin jo taas matkalla kohti uusia tarinoita. Ettei totuus unohtuisi. Kirjat kun eivät messuamalla synny, vaan aivojen solukoissa ja näppiksen rapinassa.

Jaakko Heinimäen kuulin puhuvat kiireisille massoille joutilaisuudesta. Erinomainen teema. Miksi suostumme siihen, että meillä on niin kiire, ettemme ehdi tehdä mitään. Miksi suostumme kalvinistiseen työn palvontaan, siihen että ihmisellä on merkitystä vain saavutustensa kautta? Joulu ja sen tuoma pysähtyminen ahdistavat jo monia.

Mitä tehdä, kun niin monta päivää jää vailla suorittamista työpaikoilla? Onneksi Joulua voi myös suorittaa. Olen ollut taitava siinä itsekin. Toisaalta, koska lapseni pakottivat minut pysähtymään eteensä kukin vuorollaan, juuri Jouluksi - olen hieman oppinut hellittämään. Talven pimeydessä on tärkeintä vetäytyä kiireistä, sytyttää kynttilä ja vetää henkeä.