Minä katson eikä kukaan näe

kuten minä, juuri samoin, toisintona

ääriviivojen tarkentumatta, värien sulaessa

valot pyöristyneinä, liuenneina kaukaisuuteen.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minä katson eikä kukaan näe

minua kaikkeudessani, kirjavaisena minuna

maisemaan olen kadonnut, saniaismetsikköön

asvaltin ja autobahnin keskellä, ei-olevaisen maalla.

Minä katson eikä kukaan näe

kun käännän katseeni alas maton vihreään ruohikkoon

joka on paljon turvallisempi ja läheisempi kuin se

kaukainen ekosysteemi, ihminen, jonne saakka en näe.

Minä katson ja toivon jonkun näkevän

että minä opettelen näkemään läpinäkyvyyttä

olemaan katseen kohteena, nähtynä, havaittuna

uskomaan rakkauden katseen näkevään armoon.