Hoitaja katsahti tarkkaavaisesti tuoliin lysähtävää Mattia.

- Tikkien poistohan se oli?

- Jep, huokaisi Matti nolona.

Matti näytti jotenkin kutistuneelta, harvoinhan sitä istumassa näkikään. Hentorakenteinen, vaalea, vähäkarvainen suomalainen mies. - Jotenkin levoton sielu, melkein säikky, huomasi Hoitaja ajattelevansa. - Tässä työssä näkee kyllä kaikenlaista ja turha kai on yrittää kaikkien mieltä tajuta, Hoitaja pohti keskittyessään poimimaan langanpätkiä kirurgin kiireisten käsien jäljiltä.

Matti tuijotti eteensä vaitonaisena, kunnes tajusi tuijottavansa valkoista muoviämpäriä, jonka kylkeen oli paksulla mustalla tussilla kirjoitettu 'viiltävä jäte'. - Mitä helvettiä tossa on, Matti huomasi ja osoitti terveellä kädellään ämpäriä.

- Siihen laitamme kaiken meillä käytetyn terävän materiaalin. Se valetaan kipsiin ja upotetaan turvaan peruskallioon. Hoitaja kurtisti otsaansa vastatessaan, sillä kyynerpään kohdalla mustanpuhuva lanka näytti juuttuneen ihon alle tiukasti.

- Missä kehitysmaassa tämä tikkaus oikein on tehty ja millä välineillä? Ei näitä näin enää tehdä, ihme sähläystä! Hoitaja tunsi suuttumuksen kohoavan sisällään. Tätäkö tämä tulisi olemaan? Säästöjä säästöjen perään? Arvet saisivat jäädä näkyviin. Kiireessä tehdyn, suttuisen työn jälki saisi jäädä näkyviin. Tätäkö varten hän hylkäsi teknillisen opiston? Tätäkö varten hän urhasi 'perinteisen miehen mallinsa'? Paskaa tehdäkseen? Teollisuudessa hän tienaisi paremmin perheelleen elannon. Mutta kun vaimokin oli kannustanut ja uskonut miesten tuovan hoitoaloille uutta statusta.

- Ai saatana kun mäkin saisin puukkoni peruskallioon, tuhahti Matti synkkänä ja irvisti samalla. Hoitaja kiskoi hänen punoittavaa ihoaan ilkeästi. - Eiks se jo riitä?

- Tämä on viimeinen, vastasi Hoitaja ajatuksistaan havahtuen.

Matti nousi tuolistaan kipakasti. - Kiitos vaan, kyllä se siitä taas umpeutuu. Elämä on laiffii, ei me voida muutakaan, hän hymähti ja oikaisi selkänsä.

- Haava on vielä vähän arka, koita suojata sitä. Suihkuttelu tekee hyvää iholle. Hoitaja löysi nopeasti ammatti-identiteettinsä  puunjalostusteollisuuden uppotukkien seasta.

Matti kiskaisi nahkarotsinsa ylleen, kääntyi mokkasiineillaan kuin intiaani ja katosi.

Hoitaja nosti valkoisen muoviämpärin kantta ja pudotti veitsensä sinne. - Mitä Matti olikaan sanonut? Puukot peruskallioon? Kuinka moni meistä kantoikaan sydämessään viiltävää jätettä?

Suruja, murheita, joita koetti sitkeästi piilotella, kunnes muutaman kaljan jälkeen ne loimahtavat lyönneksi, potkuiksi, puukoniskuiksi. Kuinka moni koettikaan valaa tunteitaan kipsiin ja upottaa ne syvälle peruskallioon.

- Viiltävän jätteen osuus tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, päätteli Hoitaja. Otsaansa hieroen hän sulki tietokoneensa, sammutti valot huoneestaan ja lähti punttisalin kautta kotiin.Vaimo ja lapset odottivat jo iskää spagetille.