Piiloon, minne mennä silloin kun ei jaksa? Missä on se piilo, joka suo turvaa? Suojaa mulle!Nyt tuulee liikaa. Ja tunteet viskoo.

Ei auta vanhat keinot. Ei auta huumori, ei. Koetan väkisin katsoa tätä draamaa, mihin minut on käsikirjoitettu kalvakkaan rooliin. Yritän nauraa tälle, mutta kun pääosan esittäjä näyttelee surkeasti.

Näen, miten naurettavalta se näyttää. Sen takki repsottaa, kun se raahaa neljää kauppakassia. Se on alamittainen ja lyhytjalkainen. Purettuaan hamsteriostokset kaappeihin, se vaihtaa liian ison takin ja vanhat housut. Käsiin se etsii Kuopuksen jalkapallokäsineet. Se tempoo varaston oven auki, haparoi pimeässä himmeään lamppuun valoa. Se siirtää neljä polkupyörää, yhden säkkituolin, 5 paria luistimia ja nukkekodin pihalle, jotta se pääsee käsiksi autonrenkaisiin.

On uhkailtu talvella. Syysmyrskyä toistaiseksi. Yksitellen se kantaa renkaat pihan poikki kadun varressa könöttävään autovanhukseen. Pimeässä pihassa se on kompastua kiviin, horjahtaa, mutta pysyy pystyssä. Käden lihas revähtää ilkeästi. Lopulta neljä rengasta on autossa ja se tulee märkänä sisään, vaihtaa vaatteet, lämmittää ruokaa lapsille, ei syö itse. Se lähtee rengaskauppaan, koska se on varma ettei vanhoilla renkailla tee enää mitään.

Se ajaa pimeään rengastalon pihaan. Liike oli mennyt kiinni hetki sitten. Puhelin soi. Teinidraama valoillaan. Se koettaa pysyä viileänä, vaikka hermoa kiristää jo. Puhelin soi uudelleen. Tällä kertaa aikuinen puhelimessa asettaa sanansa väärin. Se suuttuu täysillä. Päästelee kaiken mitä on viime vuosina on päässyt kertymään kielenkannattimiin. Puhelin hiljenee.

Se itkee rengaskaupan pihassa. Se luuseri. Naurettava tapaus. Sataa. Tuuli repii sen takkia.