Asetun tuoliin kuin lentokoneen ohjaamoon ja hitaasti minut kallistetaan taaksepäin. Makaan päälläni, jalat koholla, veri virtaa kiihkeästi aivoissani. Periferioihin ei verta nyt riitä: varpaat vallattomina vipelsivät kuka minnekin ja aina-kuumat-sormet muuttuvat mehujääpuikoksi yksitellen. Silmälasini vaihdetaan laskettelijan värillisiin laseihin. Tajuntaani tunkeudutaan jo. Lento alkaa.

Viime vilkaisulla näen kattoon kiinnitettyjä kissanpentuja, hevosia, koirankarvaa. Ehkä ne putoavat uniini kesken tämän oudon teollisen episodin. Olen tähtien sodassa kisumisujen kanssa. Olen osa tätä koneistoa, minut on kytetty hallintalaitteeseen, irti en pääse, ennenkuin Virallisen Kalustovastaavan mahtikäskyllä: - Free to go!

Minusta tehdään metallinaista, muovikeijua, porsliiniposkea ja helmihymyä. Lapsuudessani mikään ei ollut kurjempaa, kuin sylkeä hurjasti kurluttavan imurin iso, posken syövyttävä muovilenkki. Vaivihkaa koetin siirtää sen paikkaa, sillä aina se laitettiin väärin, hermon päälle. Ja aina Ylin Kalustovastaava huomasi aikeeni ja kiskaisi sen takaisin hermoon.

Muistan nähneeni tv:ssä kuinka vapisevalle rockvaarille rakennettiin ameriikan malliin valkokullattua syömäkalustoa. Mies pelkäsi, vaikka oli taatusti huitaissut muutaman vähäisenkin tajunnan lamaavan napin heavyhuiviinsa. Kalustovastaavien koulutuksessa on Suomessa jo vuosia otettu huomioon, että tehdastuoliin saattaa kellistyä Pelko. Silti välineet ja hoitomuodot ovat insinööritaidon mestarinäyte, jonka autoteollisuus värjää autonsa jägervihreiksi.

Metallin viileässä hohteessa ei helposti tule mieleen miten intiimillä alueella Kalustohenkilöstö työskentelee. Tämä hampaan kuori irtosi, koska suutelin niin kiihkeästi. Nämä amalgaanit sinkoilevat takahampaistani, koska olen niin stressaantunut, että purrrrren hampaani yhteen päivin ja öin: - Minä pärrrrjään! Tuo hammas irtosi, kun puoliso löi tuolilla. Näitä hampaita ei koskaan ilmaantunut, perinnöllisistä syistä. Nämä vääntyivät tylysti vinoon, sukuvika sekin.

Nehän näkevät kaiken minusta! Yhteisellä salakielellään ne kirjoittavat minusta raportteja, joiden perusteella minut raatonakin tunnistetaan. Makaan heidän allaan, enkä ymmärrä sanaakaan. Lopulta saan nousta päältäni jaloilleni, huojun ja kerään tajuntaani toimenpidehuoneen harmaalta lattialta. Selin minuun kirjoitetaan raporttia, jota en ymmärrä. Käteeni saan laskun ja lapun, jolle uusi aika Ylimälle Systeeminvartijalle on kirjattu. Kontrollikäynnit ovat välttämättömiä.