https://www.youtube.com/watch?v=Xwuwwx-ceks

kummarrut kohti, ehdotat lepohetkeä, laskeudut puiselle penkille

riisut paitasi, käännyt selin ja minä kosketan, sivelen, silitän sileäksi

selkäsi jokaisen surun, taakan, hierteen, surun, juonteen, murheen.

Keittiössä nainen soppakauha kädessään pyörittää kirjavaa keittoa kattilassa.

Lavitsalla nukkuu riisuttu aarnikotka siivet kauniisti laskostettuina vierelleen. 

Vahdinvaihdon aikana keräämme kalleimmat aarteemme: turvan, lohdun sanat,  

kyllyyden, unet, armosuojan, siipien liikkeet, elon arvotukset, ilon sattumukset.

Tilinteon hetki. Kirjauksia tälle vuodelle ei enää huomenna voi tehdä. Onneksi. Olkoon uuden alku.

Parhaat hetket vuodessa 2020 minulle olivat kuin aiemminkin: lastenlasten kanssa vietetyt saippuakuplien puhaltelut. Ne kohtaamiset, joissa aika kadottaa merkityksensä. On vain läsnäolo. Nauru lasteni kanssa, heidän viisaat sanansa. Kun lapsi on vanhenpaansa viisaampi. Se on puhdasta iloa!

Vuoden 2020 otin vastaan lapsuuteni maisemissa, Kuusitiellä, ystävieni kotona. Astuessani autosta heilautin tuliaispulloni kadunkulmaan - onnen sirpaleita ja nopein mahdollinen kulaus uudenvuoden illassa. Sula asvaltti ahmaisi kuohuvan juoman silmänräpäyksessä.

Ystäväni muuttivat tänä vuonna Kuusitieltä uuteen, vastavalmistuneeseen kotiin. Veljeni vaimoineen asuu samassa talossa - ja hekin ovat muuttamassa eteenpäin sieltä vuoden 2021 aikana. Nuoruuteni koulunurkat hiljenevät taas, en enää liiku siellä kuin satunnaisesti, muistoissani.

Tammikuun alussa päättyi viiden ja puolen vuoden ajanjakso työpisteessäni ja siirryin uuteen työpisteeseen. Päätös hakeutua toisaalle oli ollut nopea, valinta ripeä ja lähtökin joulun jälkeen vauhdikas. Koin suurta liikutusta ja kiitollisuutta jättäessäni läheisiksi tulleet kollegat, mukavat asiakkaat ja tutut tilat. Yhdessä oli koettu paljon ja jokapäiväisestä arjesta oli tullut vahva tuki elämääni. Onneksi ystävyys säilyy, kuten muidenkin kollegoiden kanssa.

Tammikuussa pohdimme ystävien kanssa autolomaa Pohjois-Italiaan huhtikuun aikana. Noh, pian Universumi käänsi suunnitelmamme kelloa tulevaisuuteen. Helmikuussa satoi vettä, lenkeillä ei liukasteltu. Karkauspäivänä juhlin yhdessä 30 hengen kanssa hauskoja synttäreitä, tietoisina mahdollisista uusista rajoitteista. Maaliskuussakin satoi, märkää oli lenkkeily. 18.3.2020 alkoi lockdown, jäin yksin työpisteeseeni. Ovet kiinni ja hämmentynyt hiljaisuus laskeutui työpaikalleni. Alkoi kaiken peruuttaminen: hammaslääkärireissut, tapahtumat, teatterit, konsertit, lukupiirit, kirjailijahaastattelut jne. 

Pelko ja huoli asettuivat naapuriin, hiipivät nurkissa. Kesäksi murheet loittonivat, tullakseen taas syksyllä tai talven pimeydessä takaisin. Moni koki monenlaisia menetyksiä ja suruja. 

Toukokuussa aloitettiin selvittely, miten tilat voidaan avata yleisölle turvallisesti. Kalusteita nippuun, tarroja lattiaan, pleksejä pöytiin, tiedotteita ja käsidesiä esille. Tein myös elämäni ekat 'suorat lähetykset', kun kirjailijahaastikset striimattiin suorina nettiin. Upeat kirjailijat, kiintoisat ja innostavat puheenvuorot!

Kesällä tein pikavisiittejä Asikkalaan, Heinolaan, Iittiin, Paloluodolle, Kotkaan, Turkuun, Halikkoon, Pertteliin, Loviisaan, Tampereelle kahdesti, Kirkkonummelle. Rannoilla hengitin merta: Kallvikissa, Munkanrannassa, Malmin ja Larun rannoilla.

Kesällä juhlin ystävien syntymäpäiviä pihoilla, metsissä, parvekkeilla. Näin vuoden aikana kaksi elokuvaa elokuvateattereissa: Nuoren naisen muotokuva ja Emman. Näyttelyissä näin Kuutti Lavonen, Emma-museon, Ham (Vilho Lampi), Kiasman näyttelyt. Vuoden aikana nähdyt livekeikat olivat ehkä elämäni harvalukuisimmat, mutta sitäkin tärkeimmät: Rinneradio, Jukka Orma, HKO, Redhill Rat ja Broidin bändi. Vierailin Vallisaaressa työporukan kanssa ja juhlimme Broidin 7-kybäsiä. Tuntuu kuin tuo kaikki olisi ollut tanssia varjojen edessä, onneksi niiden koskettamatta. Syksyllä vielä tein pari kirjailijahaastista, ne jo sitten maskien takaa.

Tuli joulu, pienesti, mutta kuitenkin. Ja vuodenvaihde. Yksin ja hiljaisesti, voimia keräillen ja toivoen. Ollaan ihmisiksi, itsellemme ja toisillemme, ollaan yhä enemmän osa luontoa, osa kokonaisuutta. Nöyryys ja kiitollisuus luonnolle, joka meille on annettu. Ei meitä varten syntynyt. Tämä on alku. 

Minulla on ollut kaksi erokotia. Ensimmäisen rakensin itselleni ja lapsilleni turvasatamaksi. Muotoilin valtavan, värkkään kuplan, jonka suojaan pyöräytin lapset ja itseni. Rikkimennyt maailma ja sen aiheuttamat kolhut koetin jättää kuplan ulkopuolelle. Oli paljon uutta koettavaa, kohdattavaa, mietittävää ja muokattavaa.

Eroperhe. Karmea sana, joka raateli minua sisältä ja ulkoa. Ihan persiistä! Olimme perhe, johon kuului yksi aikuinen ja kolme lasta. Exällä oli pian 'uusperhe'. Sekin sana kuulosti oudolta,, Eihän siinä mitään uudelleen tai uudestaan perheilty.

Toisen erokotini rakensin täysin yksin. Asunto oli pitkään melkein tyhjä. Siellä oli sänky, ruokapöytä ja 8 tuolia, astiakaappi. Tärkeimmät. Kirjani olivat laatikoissa. Asunnossa kaikui ja tuoksui uudelta. Aamuisin pohdin missä suunnassa wc sijaitsee. Asunto tuntui hotellihuoneelta tai jonkun toisen kämpältä. Hiljaisuus oli hämmentävää, ainoastaan hissi kolahteli silloin tällöin. 

Aamut seurasivat minua haamuina, yhden h-kirjaimen elämääni lisänneinä. Olin yksin. Ensimmäistä kertaa elämässäni asuin yksin. Eli ollut vanhempia, ei veljeä, kämppiksiä, puolisoa, lapsia. Ei edes gerbiiliä. Sinkku, yksineläjä, naimaton, eronnut, erotettu - vapaa, vapautettu. Luonnollinen henkilö. Villintymään päässyt, päästetty.

Viisi vuotta olen asunut erokodissani, asunnossani, yksin. Haavat nuoltu, hyvin pärrrjätty, sanoisi Bridget Joneskin. Erokodista on tullut koti, josta voi jo jatkaa uuteen kotiin. Jos sopiva löytyy. Koti. 

Entä sitoutumisen velvoite, pettämisen vaara? Onko pettäminen ajattelua vai intiimialuerikos? Kesämökki ei näytä riittävän muutoksen tarpeeseen romaanin päähenkilölle, Richardille. 

Ihana, viisas ja 13 vuotta vanhempi Paula vie miehen mielenrauhan. Mikä Paulassa vetoaa Richardiin? Paulalla on aikaa, koska hänellä ei ole omia lapsia. Hän vastaa ja kuuntelee, kommentoi ja ohjaa. Samaan aikaan lukijalle kerrotaan, kuinka Rickardin äiti, Suvi puuttuu kaikkeen, ohjailee ja kommentoi. Jotain tuttua siis?

Suvi ei ymmärrä poikansa eroa, asettuu lasten äidin, Sonjan puolelle. Huomauttelee ikäerosta, vertailee Ranskan presidenttipariin. Samaan aikaan Paula sheivaa itsensä kipeäksi, ehkä ikäeron pelossa, vaikka itsenäinen nainen onkin. Asuminen ei ole enää yhtä suloista kuin Neitsytpolulla: uusi, yhteinen asunto ei ole yhtä kaunis ja lumo on vaarassa hälvetä, kun lapsiperheen arki astuu uusiin uomiinsa.

Viisas Paula opettaa taas: kun tehdään yhdessä, kukaan ei jää yksin. Aluksi vähän pakollakin. Neitsytpolku sai nimensä likapyykkiä Kaivarin rantaan kuskaavien piikojen mukaan. Tuleeko pyykistä puhtaampaa, kun pyykkäri on vanhempi ja viisaampi? 

Mmmh. Jokainen ero on erilainen. Osapuolia on syytä kunnioittaa. Kun herrasmieskirjailija eroaa, syntyy siisti, vähän mauton, suolaton keittokirja. 

YLEN Teemalla pyörii vielä islantilainen tv-sarja Isäviikonloput. Päähenkilönä siinä on parisuhdeterapeutti Karen. Tässä ero on raastava. Järkevät ihmiset sekoilevat ja heittäytyvät tunteidensa vietäviksi. Ihmisiksi oleminen on vaikeaa, ja usein juuri tätä. Elämää kaikilla mausteilla.

Olen ottanut tavakseni antaa lahjaksi saippuakuplapulloja. Annan niitä kaikenikäisille.

Kuplan puhaltamisessa on maailmankaikkeus läsnä.

Vedämme vaistomaisesti henkeämme sisäänpäin ennen kuin keskitymme puhaltamaan varoen ja taiten ulos. Haluamme saada aikaan mahdollisimman kauniin, kookkaan ja sateenkaaren väreissä hohtavan saipuakuplan.

Kupla leijailee tuulen suunnan mukaan. Joskus villisti, joskus hartaasti - silti lähes aina arvaamattomasti. Kupla katoaa talon katon yli, kuusen latvaan tai poksahtaa puhki ennen kuin ehdimme saada sen kiinni. 

Mutta hei, ei haittaa! Puhalletaan uusia kirkkaita, värikkäitä kuplia! 

Saippuakuplat ovat hetken taidetta. Hetkillä on merkitystä.

Katse, sana, ele merkitsevät myös. Yhdessä ilo kuplii runsaammin.

Kuplikaa, oi ihmiset ja saippuat - elämässä!