Ei ole helppoa hikoilla kriitikkona - kesälläkään. Kristina Malmio arvioi Hesarissa 9.8.2009 Helena Sinervon Tykistökadun päiväperhoa. En ole lukenut ko. romaania, joten en puutu romaanin kritiikkiin, vaan tyydyn kritiikin kritiikkiin.

Malmio päättää arvionsa sanoihin: 'Tyhjyyden kuvauksenakin se on tyhjä'. Otsikko on vetävä 'Vainoaja velloo jalkovälissä'. Moisio kuvaa romaania sanoilla: rohkea, ristiriitainen, tyhjä, banaali.

Lukiessani keväällä Anna-Leena Härkösen Ei kiitos-romaania, jouduin samankaltaisten pohdintojen eteen. Onko romaani huono, jos sen päähenkilö on minulle vastenmielinen, epäkiinnostava tai vaikeasti ymmärrettävä? Miten muuten aikamme tyhjyyttä voi kuvata kuin kirjoittamalla tyhjyydestä, tyhjästi ja tyhjyydestä tyhjentyen?

On totta, että kaipaan iloisia, vauhdikkaita, sensitiivisiä, empaattisia kuvauksia naisen seksuaalisuudesta. Mutta jos aikamme nainen on hukassa - jos kohta mieskin - minuutensa osatekijöiden kanssa, niin miksei se saisi näkyä ja kuulua kaunokirjallisuudessa?

Odotuksia ja paineita kohdistuu yksilöön monelta taholta. Hänen on oltava koulutettu, osallistuva, aktiivinen, tuottava, esteettinen olento, joka muuntuu ameebana milloin mitäkin odotusta vastaamaan.

Matalan ja korkean, ylevän ja alhaisen vaihtelut näkyvät myös Härkösen tuotannossa. Sekin kuvaa mielestäni hyvin aikaamme. Emme saa häkeltyä mistään, emme tuntemattomista sivistysanoista, emme röyhkeästä kiroilusta. Kaikki on ikään kuin meille sallittua, hyväksyttävää, tuttua.

Malmion mukaan Sinervon parodia ei toimi. Minä puolestani ajattelen, ettei Sinervo olekaan hakenut teoksessaan pelkkää parodiaa, vaan pyrkii kuvaamaan kaaosta ajassamme. Kaaos on sekavuutta, jossa limittelevät groteski, burleski, huumori, parodia, vakavuus ja monet ääri-ilmiöt. Kaaoksen kuvaamiseen tarvitaan kaoottisuutta.

Minun on siis yksinkertaisesti luettava Sinervon romaani - kiitos kriitikolle. Kirjailijasta puhumattakaan.