Lauantai-ilta klo 21 lentokentällä.

Pitkä, hoikka ja jäntevä mies saapuu tullista läpi.

Hänellä on yllään musta polviin ulottuva trenssi, jonka alta pilkottaa taitavasti leikattu puku, tyylikäs vaalea paita ja siihen täydellisesti soveltuva kravatti. Hänen hiuksiaan eivät ole lentokentät tuulet sekoittaneet, hän kulkee salkkuineen määrätietoisen ryhdikkäänä.

Hän kääntää katseensa vasemmalle ja kääntyy perhettään kohti.

Vaimo seisoo kalpeana sivummalla tummassa jakkupuvussa.
Kauniit korkokengät korostavat hänen sääriensä täydellistä muotoa.
Hänellä on trendikäs kampaus ja hillitty meikki. Vaimo kannattelee sylissään vuoden ikäistä, hiljaista tyttöä. Hänen vierellään seisoo ujona kolmi-vuotias poika, jolla on jokin lippu kädessään. Varovasti poika heilauttaa lippua nähtyään isänsä. Kello on paljon, on jo lasten nukkumaanmenoaika.

Mies nyökkää vaimolle, taputtaa poikaa kerran päähän ja kääntyy
lähtemään. Vaimo ja lapset seuraavat hiljaa perässä.

VÄÄRIN!  FEL! FALSKT! WRONG!  FALSE! Ei sviddu! Ei se noin mee!

Lentokentällä seisoo 2 keskiäkäistä, kookasta ja tanakkaa naista. Tädit katsovat toisiaan silmiin, nyökkäävät ja hyökkäävät miehen kimppuun. Naiset kiskovat miehen takaisin lähtöaulan porttien taa, painavat hänet  istumaan maahan ja antavat tälle kunnon läksytyksen.

- Anti olla vimoinen kerta kun perheesi noin ohitat! Nyt nouset ja otat
hommat uusiksi. Me vahdimme. Jos ei vieläkään onnistu, kertaamme homman kanssasi niin kauan, että osaat halata ja havaita perheesi.
 

(Perustuu tositapahtumiin)