Osallistuin huhtikuussa Espoon kaupunginteatterin järjestämään pienoisfestivaaliin. Kahdessa päivässä näin kolme eri esitystä.

 Runojen pesässä
 
Perjantai-iltana näimme Kirsi-Kaisa Sinisalon käsikirjoittaman ja Taisto Reimaluodon ohjaaman Pesä Pienoinen -esityksen. Sinisalo itse ei puhu runojen lausumisesta, vaan katsoo runojen esittämisen olevan runoteatteria. Pesä pienoinen on nuoren parin selviytymistarina, jossa runotekstit kuvittavat heidän sisäistä maailmaansa. Voikkaan tehtaiden sulkeminen herätti Sinisalossa voimakkaan tarpeen ottaa kantaa ja hän alkoi kirjoittaa esityksen kehystarinaa.
 
Esityksen pariskunta ottaa lainaa ja alkaa rakentaa omaa kotiaan. Pian unelma romahtaa, he menettävät kumpikin työpaikkansa. Periksi nuoret eivät anna, vaan ryhtyvät kauppa-autoa ajamaan. Syrjäseuduilla sekään ei kannata, mutta vanhusten yksinäisyys ja lapsiperheiden hätä näyttäytyy heille selvästi. He päättävät ryhtyä sijaisperheeksi ja kokevat olevansa tarpeellisia ja tärkeitä hoidokeilleen. Elämään löytyi sisältöä ja pesään uusia asukkeja.
 
Ilahduin kovasti esityksessä käytetyistä runoteksteistä. Mukana oli runsaasti nuorten kirjoittajien runoja. Mikko Rimminen, Johanna Venho, Eino Santanen, Maria Syvälä teksteineen astuivat näyttämölle Viljo Kajavan, Sirkka Turkan, Kirsi Kunnaksen ja Aale Tynnin tekstien rinnalle. Vieressäni istunut virolaissyntyinen katsoja tunnisti myös teksteistä omansa: - Tämä on P. Mustapäätä, tätä meillä on kotona kirjahyllyssä!
 
Pidin kovasti esityksen näennäisestä yksinkertaisuudesta. Näyttämöllä oli puinen leikkimökki, jota esiintyjät kokosivat tekstiensä lomassa. Runot olivat esityksen pääosassa. Sanoilla ja lauseilla maalattiin tunteet ja ajatukset kaiken pyörityksen keskeltä esiin. Elämä heittelee, sanat antavat merkityksiä, niillä jaetaan rakkautta ja uskoa.
 
Läheisillä räsymatoilla
 
Lauantaina istuimme Pohjantähden alle. Kirsi-Kaisa Sinisalo esitti yhtä vaille sadannen kerran monologinsa Pentinkulman naiset. Esityksen ensi-ilta oli vuonna 2002 Urjalassa. Ritva Holmberg dramatisoi monologin, jonka kesto ilman väliaikaa on 1 tunti, 20 minuuttia.
 
Esityksen ideana oli käsitys, että Väinö Linnan naiskuvaukset olisivat olleet jotenkin vaisuja. Jokainen esityksen nähnyt on asiasta eri mieltä. Sinisalo marssittaa näyttämölle naisen elämänkaarta neidosta mummoon ja punikista ruustinnaan. Esitys kosketti minua syvästi. Suomalaisen naisen historiaa on harvoin näyttämöllä näin nähty! Sinisalo rakensi naisensa huolella: punastuva Elina, kiihkeä Elma ja vanha Alma halvaantunein käsin ovat tuttuja rakkaita katsojalle.
 
Lavastus oli niukkaa, mutta sitäkin huolellisempaa. Hetkeä aiemmin sylissä vauvana hellitty matto lennähti lattialle avaten uuden elämän ja kodin katsojalle. Kankaat kahisivat, harjat lakaisivat, astiat kilisivät - tuttuihin kodin ja naisen ääniin sekoittui myös radiosta kuuluvia sotaselostuksia, niin talvisodasta kuin Lähi-idän kriiseistäkin. Esityksen päättyessä tunteet täyttivät Espoon salin. Esiripun takana kyynelehti vahvasti eläytynyt näyttelijä ja katsomon hämärässä niisti herkistynyt katsoja. Olimme jakaneet yhdessä Elämyksen!
 
Lintallaan kuunvalossa
 
Onneksi saimme reilun tunnin tauon, jotta kykenimme vastaanottamaan seuraavan esityksen, Reimaluodon monologin Kuu on linttaan astuttu kengänkorko. Reimaluoto on dramatisoinut Pentti Saarikosken runoista vauhdikkaan ja koskettavan, musiikkia sisältävän esityksen.
 
Esityksen nimi on napattu Saarikosken Tanssiinkutsu-kokoelmasta, joka ilmestyi kolme vuotta ennen Saarikosken kuolemaa. Uuden Suomen haastattelussa Reimaluoto kertoo esityksen ammatillisista haasteista. Hän myöntää, että hänen oli aluksi vaikea ymmärtää Saarikosken tekstejä. Tämä puolestaan hämmästyttää katsojaa, niin luontevaa ja selvää on Reimaluodon intiimi, hauska, innostunut läsnäolo näyttämöllä. Hän on yhtä tekstiensä kanssa.
 
Iloitsin Saarikosken tekstien huumorista, en ollut ymmärtänyt kaikkea nuorempana. Nyt nautin yksittäisistä riimeistä, jotka sykkivät iltatähden lailla esityksen taivaalla. Kun runoilija ei jaksa pilkkoa puita, on 'sahapukki väsynyt, kirves vikuroi ja kengännyörikin lerkku'.
 
Runoilija hoksaa, että 'mikään kieli ei elä / ennen kuin se on käännetty kuolleeksi kieleksi / tätä tarkoittaa informaatio' ja samaan aikaan hän sanoo: 'älä käännä elävää kieltä kuolleeksi'. Runoilija tanssii humaltuessaan ja selvin päin, laulaa ja heittää kuperkeikkaa Suuren Tuntemattoman edessä. Hän pilkkoo lopulta puut ja mutisee: ' on kutsuja joihin voi vastata kieltävästi vain kerran'.
 
Yllätyksekseni Reimaluoto ei ollutkaan lavalla yksin. Runot saivat kylkeensä oivaltavaa musiikkia. Tomi Rikkola soitti hauskanmuotoista harmonia, maniskaa, pillejä ja jopa haravasta rakennettua kielisoitinta. Tuomo Kuure toi kepeydelle vastapainoa tanakalla kontrabassolla. Esiintyjien yhteistyö oli saumatonta, muusikot tarjosivat sanoille siivet, joilla lentää katsojien yllä.
 
 Maailmaa jäljittämässä
 
Näyttelijä ja teatteritaiteen tohtori Helka-Maria Kinnunen ehdottaa Teatteri-lehden numerossa 2/2009 näyttelijä-sanalle vastinetta jäljittäjä. Kinnunen on oivaltanut, että sellaiset prosessit, joissa todella syntyy jotain, tapahtuvat yhteydessä, vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Eristyksissä ei ole toimintaa, vain yksinvaltiaiden tekoja ja orjien suorituksia, filosofi Hannah Arendtia mukaillen.
 
Kinnunen pohtii myös, miten olla ihminen ja näyttelijä, miten olla ihminen ja teatterissa? Jäljittäminen näyttelijän työnä merkitsee luopumista ikuisiksi ajatelluista arvoista ja asenteista, ja vainun hakemista ihmisten yhteisöistä.
 
Espoon teatterissa emme olleet eristyksissä, emmekä yksin. Jaoimme yhdessä näyttelijöiden kanssa vahvoja elämyksiä. Saimme tuntea ja viisastua - yhdessä. Jäljitimme maailmaa, rikastuimme monin ajatuksin, pääsimme ainakin taiteen ja elämän jäljille. Se on paljon se.
 
                                   *                  *                   *
 
Teatteritieteen maisteri, näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo toimii tällä hetkellä Kajaanin Runoviikon taiteellisena johtajana, näyttelee, kirjoittaa, juontaa, tuottaa näytelmiä ja erilaisia tilaisuuksia. Hänet on valittu Rauman kaupunginteatterin teatterinjohtajaksi 1.8.2010 alkaen.
 
Taisto Reimaluoto on näytellyt teattereissa, elokuvissa ja televisiossa. Hän on myös työskennellyt rakennusalalla. Hänen nimeään kantava Taisto Reimaluoto -teatterifestivaali järjestettiin Kontiolahdella kesällä 2008. Myös kesällä 2009 Kontiolahdella tapahtuu - kannattaa osallistua, jos kesällä siellä päin liikkuu!