Runotorstain vinkkipätkässä oli jotain hyvin tuttua. Tätä teemaa on täällä Tirkistysaukossa ennenkin käsitelty. Nämä pari tekstiä ainakin liittyvät aiheeseen. Jännää sikäli, että juuri bloggasin Härkösen uusimmasta, jossa ohipuhuminen ja kohtaamattomuus ovat aiheena myös.


Pikkuvaimo

 

Enkä, en enää!
En suostu olemaan

se hiljainen, söpö pikkuvaimo

sirot sormet pikkuhaavoilla
terälehtimäinen iho raastettuna
tunnin perunankuorimisen jälkeen

silmät kyynelissä sipulimyrskystä

Mute-katseellasi vaiennettuna
päällepuhumisesi kruunaamana
näkymättömäksi sivuutettuna
väärällä puolellasi, oikealla

Opin nopeasti, opin jättämään
itse itseni viistoon, askelen päähän

jättämään oman lautaseni pois

runsaasta sukupäivällispöydästä

 

Vähitellen kuorit minut itsestäni

irti, erikseen, irralliseksi kaikesta

Olin vieraana majoituspaikaksi

lavastetussa omassa kodissani

 

Kunnes kuulaana, hiljaisena aamuna

nousin, lähdin sanomalehden takaa

huomaamattasi, kuulemattasi

 

jäi vain kylmä kahvi mukiin

 


(kirjoitin ja julkaisin 07.01.2006 - 02:23)


                                  *               *              *


Rakkauden uhan alla


 

Sinä tukahdutit sanani nieluuni

 

kurkustani kiipesi

veriseppiä, sarvihäröjä, rikkipimiköitä,

erakkokuoriaisia

 

mustanpuhuvia, kiiltävänkelmeitä

vilkkeläsäärisiä, teräväsaksisia

tuntosarvet koholla

 

Sinä sumensit silmäni iirikset

 

mustuaisissani liihotteli

juurilasisiipiä, paahdekääpiökoita,

kuuyökkösiä, kallioiskätkökääriäisiä

 

läpikuultavia, hopeanhohtoisia,

väreileväsiipisiä, naamioituvia

alati liikkeessä

 

Sinä vaimensit korvani alasimet

 

korvakäytävissäni törmäilivät

toisiinsa eksyneet korvayököt,

viiksisiipat vailla kaikuluotaimiaan

 

 

kaikki äärimmäisen

uhan alla

 

minäkin, rakkaudessani

 

 

Kunnes opin

uskomaan, luottamaan

itseeni

suu, silmät, korvat ammollaan

vastaanottamassa                         rakkautta

 

 

(Tämäkin on jo kaukaa: 05.12.2005 - 00:46)