..jatkuu...

Seuraavana aamuna Tarja asettui viileälle penkille taas vatsa paljaana. 
Huoneeseen hänet kutsui komea mieslääkäri, joka esitteli itsensä 
Giovanniksi. Sukunimestä Tarja ei saanut selvää, mutta italialaiselta se 
oli kuulostanut. - Minä kokeilen nyt tätä uutta laitetta, lääkäri sanoi ja 
katsoi Tarjaa tarkasti. - En tee tutkimusta vatsan päältä, vaan sisäkautta.
- Ahaa, Tarja punastui väärinkäsitystään ja riisui vaatteitaan nopeasti.

- Mmmh, ääh, mmmmh, lääkäri huuteli melkein kiukkuisena.
- Mitä hätänä, eikö vauva voi hyvin, Tarja hätääntyi.
- Kyllä, vauva voi hyvin, mutta sinä et! Vauva ei ole kohdussa, vaan
kiinnittyneenä munatorveen, joka on jo revennyt, lääkäri lopulta vastasi.
- Mitä se tarkoittaa, kysyi Tarja sipaisten samalla vatsaansa hellästi.
- Se tarkoittaa, että meidän pitää leikata HETI. Onko sinulle tehty leikkauksia
ennenkin?
- En muista, niin, tai nielurisat on poistettu.
- Ok, menikö kaikki silloin hyvin?
- Kyllä kai, olin kai aika kipeä, mutta toivuin kyllä.
- No niin, hyvin kaikki nytkin sujuu, hymyili lääkäri.

Muutaman minuutin päästä Tarja makasi vuoteella, häneen oli pistetty
rauhoittava pistos ja hänet komennettiin suihkuun. Suihkun jälkeen Tarja puki
sairaalan jättimäisen ja virttyneen yöpaidan ylleen. Possunpunaisen paidan
napinreijät olivat venähtäneet suuriksi, eikä paita ollut pysyä kiinni.
- Älä välitä, kohta se avataan kuitenkin, lohdutti hoitaja vilkaistessaan
Tarjaa.

Hoitajalla oli nippu papereita kädessään ja toisessa sininen muovisäkki.
- Laitahan omat tavarasi tänne, niin pysyvät mukanasi, kunnes pääset huoneeseesi.
- Mitä mulle nyt tehdään, Tarja kysyi pöllämystyneenä.
- En osaa varmasti sanoa, mutta leikkaukseen joudut, se on selvää.
- Menetänkö vauvan, sai Tarja huokaistua.
- Niin siinä taitaa käydä, hoitaja silitti kevyesti Tarjan selkää.

... jatkuu ...