Tarja heräsi kylpyhuoneen lattialta. Viileä kaakeli tuntui vatsaa vasten hyvältä. Kesti hetken, ennenkuin Tarja tajusi miksi. Kylmä lievitti kivun tunnetta.

- Taisin pyötyä, huomasi Tarja. Kipukohtaus oli ollut voimakas. Hän oli jo valmiiksi istuutunut lattialle odottamaan sen ohimenoa. Olohuoneesta kuului vaimeaa kitinää. Vili oli yhä hereillä isänsä kanssa. Tarjan kipu alkoi hellittää, keho rentoutua.

- Minun on laitettava se nukkumaan, ei se muuten nukahda, Tarja huokaisi ja nousi. Samassa soi puhelin. Se oli Vaari, kukaan muu ei soittanut samaan aikaan.

Mummi oli vihdoin nukahtanut ja Vaari sai hetkisen omaa aikaa. Mummin systostaattihoidot jatkuivat. Oksentelu oli lähes loputonta.Vaarille teki hyvää päästä puhumaan jonkun muun kanssa. - Tänään lähti ensimmäinen iso tukko Mummin kauniita hiuksia, Vaari huokaisi. Tästä oli puhuttu, Mummi oli varautunut, mutta shokki taisi olla Vaarille silti tuntuva. Mummin upeat hiukset, huolitellut ja kiiltävät!

Tarja ja Vaari päättivät viedä Mummin tutustumaan peruukkiliikkeisiin. - Tai miksei jokin tyylikäs turbaani, Tarja heitti. - Mummihan on tumma, miksei se menisi arabista? Tarja koetti hihittää suruaan piiloon Vaarin herkiltä korvilta.

Puhelun jälkeen Tarja nappasi vinkuvan Vilin Jussin kainalosta. Jussilla oli taas ollut pitkittynyttä flunssaa. Pöydällä lojui kirjoja. Jussin gradu edistyi hitaasti. - Hei, sä et enää saa ravata kirjastoissa. Et haali enää aineistoa, vaan nyt pitää jo kirjoittaa. Koko ajan ilmestyy uusia, kiinnostavia kirjoja. Tolla menolla et saa ikinä graduas valmiiksi, Tarja sihahti Jussille ja lähti viemään Viliä sänkyyn.

Vatsasta vihlaisi ikävästi, kun hän heilautti Vilin toiselle lanteelleen. Tarja laski Vilin varovasti pinnasänkyyn ja jäi vuoteen vierelle hyräilemään. Samalla hän taputteli Viliä kevyesti vaipan peittämälle takapuolelle. Pinnojen välistä kuului ynähdys ja vähitellen Vilin hengitys tasaantui. Tarjan vatsa oli oudon pullistunut. - Ei pitäisi eläytyä näin kovasti Mummin vaivoihin, hän ajatteli kömpiessään viileiden lakanoiden väliin. 

... jatkuu ....