Art Nouveau-rakennus Prahassa, 08

Olen löytänyt sen, mitä olen koko ikäni etsinyt.
Olen etsinyt rauhaa ja tasapainoa.

En ole enää levoton. Olen turvassa.
Pääni ei täyty huolesta ja hädästä.

Tiedän iltaisin pääseväni siihen syliin,
johon minua lämpimästi odotetaan.

Aaamuisin herään hellään suudelmaan.
Päiväni vietän työnantajaa palvellen.
Iltani kuluvat töissä, pyykinpesukoneella,
silityksissä, lasten läksyissä jne kuten ennenkin,
mutta jossain välissä, portailla, keittiössä saan
suukon/kosketuksen - ja taas mennään.

Osaan nauttia niistäkin hetkistä, jolloin kukaan
ei ole kotona. Istun vain tai luen, kirjoitankin joskus.
Tänä syksynä, kun hemoglobiinini on alittanut satasen
vauhtirajat, olen ollut hitaalla.

On ollut PAKKO myöntää, että aika vähän jaksan.
Se on tietysti surettanut, mutta en pelkää. Aiemmin,
olisin pelännyt lasteni puolesta... Jos ja kun kuolen,
uskallan jo luottaa: lapseni selviävät, näillä eväillä,
jotenkin ainakin. Minun ei enää tarvitse 'väkisin elää',
voin keskittyä elämään ilokseni.