- Hei, täällä lääkäri Se Jase.
- Aa, hei.
- Soitan siitä koepalasta.
- Jaa, siitä.
- Sain tulokset tänään. Mitään syöpään viittaavaa ei siitä löytynyt.
- Ah, selvä. Hyvä kuulla.
- Sinullahan on puhelinaika viikon päästä, puhutaan muusta hoidosta silloin.
- Joo, puhutaan (pitkä huokaus).

                                      *                 *              *

Koepalan ottaminen on kummallista. Näinä säästeliäinä aikoina niitä ei kai turhaan oteta, mutta toisaalta, jos ei oteta, se vasta kalliiksi voikin koitua. Olen kuvitellut, että harva välttyy elämänsä aikana toimenpiteeltä.

Silti sanalla 'koepala' on kolkko kaiku. Mainitessani sen ohimennen, sain erään herkän ihmisen kyyneliin. Hänen kokemuksensa sanasta oli karmein mahdollinen. Niinhän on minullakin, äitini kuoli syöpään. Silti en osannut pelätä. Olen väsynyt, heikkokuntoinen, mutta aivan liian onnellinen sairastuakseni vakavasti.

Vaikkei kukaan sairastumiselleen mitään voi. Ei voinut äitinikään. Ei, vaikka kuinka kuunteli ihmisten puheita, joissa kehoitettiin ajattelemaan positiivisesti. Syyllinen esiin -huuto ei sairauden iskiessä auta. Niinkuin ei silmien ummistaminenkaan.

Elämä on väkevää, sakeaa ja sitkasta - aikansa. (Koe)pala kerrallaan.