Pidän tarinoista, joissa on mahdollisuus muutokseen tai yllätykseen. Elämä on pelkkää muutosta, joko konfliktin, suunnitelmallisuuden, sairauden, terveyden, sattuman, tunteiden, ilmastonmuutoksen jne vuoksi. Voimme vaikuttaa joihinkin asioihin, useampiin emme. Omaan asenteeseen edes hieman.

Nuoriso yllättää minut säännöllisesti. Tänä aamuna Esikoinen (20v) heräsi olohuoneen sohvalta klo 05.45, kävi suihkussa, keitti kaikille halukkaille kaffit ja lähti iloisena opiskelija-asuntoaan kohti, josta piti hakea muutama paperi ennen koulua. Kello kahdeksan hän oli ollut reippaana ja innostavana vastaanottamassa uusia opiskelijoita lausuen noin 50 kertaa: - Hei, olen se-ja-se, tutorisi....

Kakkonen (17v) hyöri silmät tuikkien ja kulmakarvat kauniisti kaarrettuina keittiön ja oman huoneensa välillä. - Arvaa, mitä Kiti (nimi muutettu) sanoi eilen? Se sanoi, että kyllä teillä on ihana perhe! Ja koulussa meidän perhe on ristitty sirkusperheeksi, koska meille aina sattuu kaikenlaista ja meillä on niin oudot lempinimetkin. Varsinkin sun nimi, äiti. (toim.huom.: ei julkaista tässä).

Kolmonen (15v) murjotti suihkujonossa, mutta hekotteli jo kahvipöydässä, kuinka kertoisi kavereille joululahjoistaan: - Kuulokkeet oli paskat: rätisevät, vyö liian pitkä, levy väärä eikä kiinalainen viritysmittari ei suostu pysymään kitara-asenossa, vaan itsepäisesti ilmoittaa virityksen toteutuvan bassolle....

Toden totta, pitkin iltaa jankutin nukkumisesta ja vaikeasta aamusta, jos ei petiin mennä ajoissa. Unta ei kai kukaan montaa tuntia nauttinut, mutta se ei tänä aamuna näkynyt millään lailla nuorison käytöksessä. Lomalla oli levätty riittävästi. Muutos ja arki oli tervetullut.

Huomisaamu on toinen tarina. Se muutos. Taas.