Kuva: http://www.kokoteatteri.fi/esitykset/menneet/1196677686/index_html

KokoTeatterin Riihiukko oli minulle vuoden 2007 taide-elämys. Sellaista tekemisen iloa, taitoa ja luomisen voimaa en ole aikoihin kokenut!

Tottakai kokemukseeni vaikutti virolaisen alkuperäistekstin kiinnostavuus. Andrus Kivirähkin kirjoittama Riihiukko kannattaa lukea. Romaanin huumori, ironia ja yhteiskuntakriittisyys oli saatu mainiosti esille näytelmässä. Suomalaiselle virolaisessa kansanperinteessä ja kulttuurissa on paljon uutta ja monesti likituttua. Kulttuurien likeisyys tuottaa oivalluksia.

Riihiukon oli ohjannut Anna Veijalainen ja dramatisoinnut Jarkko Mikkola yhdessä Anna Veijalaisen kanssa. Onnistuneesta musiikista vastasi Maija Kaunismaa ja äänimaailman oli luonut Juha Tuisku. Oivaltava lavastus oli Metti Nordinin.

Rooleissa esiintyivät raikkaat ja lahjakkaat: Pinja Flink, Maija Kaunismaa, Edvard Lammervo, Sesa Lehto, Tommi Liski, Jukka Manninen, Mikko Orpana, Elisa Piispanen, Minna Puolanto ja Juha Svahn.

KokoTeatteri sai jo perustamisvuonnaan 1997 Yleisradion Valopilkku-palkinnon. Olen valmis jakamaan heille 'Tähtituike'-palkinnon 10-vuotisesta taipaleestaan ja Riihiukko-juhlanäytelmästä. KokoTeatterin voima syntyy musiikista, tanssista ja oivaltavasta näyttelijätyöstä.

Nautin suuresti hurjista joukkokohtauksista (joita lopulta luotiin vain muutaman ihmisen avulla), herkistä lauluista (Lumiukon laulu sai minut kyyneliin) ja upeista metamorfooseista (kuinka voikaan nuori nainen muuttua katsojan silmien edessä ilmieläväksi sudeksi varjojen, äänien ja ennen kaikkea kehon kielen avulla). Satufantasiaa yhdistettynä yhteiskuntakritiikkiin ei ole helppo valinta.

Esitykseen oli tuotu ajankohtaisuutta monilla viitteillä nykyaikaan: ihmepussista pomppasi räppääviä pieksijöitä, väkivallan tekijöitä. Riettaus rehottaa ja himo kiertää puun takaa ohi ja kohti, milloin ketäkin. Kyläläiset saattoivat olla huolissaan kaikesta ympärillä olevasta, kuten ilmastonmuutoksesta, tovin, mutta itsekkyys  ja oma napa muistuistuivat hädän hetkellä - ja muutenkin - ensimmäiseksi mieleen.

Kivirähk kuvaa kyläyhteisön henkistä ja fyysistä pienuutta Mahtavien Moisioiden vallan ikeessä. Köyhä kansa varastaa ja huijaa koko ajan, ahneimmat suorastaan pullistelevat (hulvaton isäntä, jonka kratti on lihottanut lähes liikuntakyvyttömäksi). Kratin saa avukseen sopimalla itse Pirun kanssa sopimuksen. Samanlaisia sopimuksia tekivät  blues-ukot Ameriikan tienristeyksissä. Soitto soi niin Virossa kuin Amerikassa taidokkaana pirunpolskana, kalliisti maksettuna.

Suomalaisen ja virolaisen kansanperinteen eroja ja yhtäläisyyksiä oli jännitävää seurata.  Kuolleista huolehtiminen oli hyvin lohdullista. Eikä ole kauan siitä, kun ruokaa jätettiin saunan lauteille tai riihen kulmille, tonttuja tai muita nälkäisiä henkiä varten varten. Kivirähk yhdistää huoletta absurdia huumoria ja elämän mustaa tragiikkaa.

Moisioiden valta kyläläisiin on ehdoton. On väistämätöntä, että väkivalta synnyttää väkivaltaa. Lopulta alistuja raiskaa ja hakkaa kuten alistajansakin. Vielä kotimatkalla näin silmien edessä punaisin kirjaimin kirjoitetun jättiläismäisen sanan: 'ORJUUS'. Vasta seuraavana päivänä käsitin, että sellaista ei esityksessä ollut. Sen oli mieleni näyttämön kattoon kirjoittanut.

Olin nähnyt hauskinta, koskettavinta, älyllisesti haastavinta, rankinta teatteria aikoihin!

Lue myös:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kolmen+soinnun+pirunpolska/HS20021218SI1KU01mj1