Gentle Giant - SciFi and Fantasy Art by Michael John Morris

Kuva: http://www.elfwood.com/art/m/i/michaeljm/gentle_giant.jpg.html

Muutos alkaa minussa näkyä. Olen elänyt ihmisten keskellä koko elämäni, mutta varsinaista parsisuhteeellisuutta olen elänyt viimeeksi liki 10 vuotta sitten. Seurustelusuhteessa kuukausi saman katon alla taisi olla pisin ajanjakso.
 
Alan valmistautua tulevaan avoliittoon - ääk, nyt se sana pääsi suustani ensimmäistä kertaa! Alle sata päivää enää! Kuin intin aamukampaa tai raskausviikkoja laskisi.
 
En osaa nukkua yksin enää, hapuilen ja kääntyilen levottomasti. Ja kun Mies on vierelläni, en malta nukkua, silittelen ja taputtelen, tarkastan tämän tästä, että yhä vieläkin hän on siinä. Viikonlopputapaamiset ovat rytmittäneet elämän uudeksi.

35 senttimetriä, paljon vai vähän? Nuorelle miehelle se on paljon, ja minulle. En puhu silti sen pituudesta, vaan kahden ihmisen välisestä pituuserosta. Minulla ja Miehellä on pituueroa 35 cm. Makuulla eroa ei juuri huomaa, mutta seistessä kyllä. Vaikka olen kasvanut pitkien miesten keskellä, olin aluksi hieman
hämilläni. Näytämmekö jotenkin epäsuhteisilta?
 
Aluksi kai pelkäsin näyttäväni lapselta tai jotenkin heikolta hänen rinnallaan. Totta kai pohdin sitäkin vaihtoehtoa, että pitkäraajainen urheilija haluaa varmaan vierelleen pitkäsäärisen daamin. Ei halua. Asia on tullut täysin selväksi. Minä, joka koulun urheilutunneilla jättäydyin takakentälle, koska en nähnyt riittävän hyvin ja pidin itseäni surkeana liikkujana, olen toistuvasti saanut laakerinlehviä otsalleni. Olen kuulemma kestävä liikkuja, jolla on hyvät takareidet ja...
 
On ollut suuri ilo opetella taas tekemään asioita YHDESSÄ. Lähes saumatonta yhteistyömme on, mutta huvittaviakin piirteitä on ilmennyt.
 
Olen esitellyt hänelle, kuinka kananmunan keltuainen erotellaan valkuaisesta. Kärsivällisesti hän kuunteli, katseli vierestä, kuinka ensimmäinen kananmuna hajosi käsiini. Toisen rikotun munan jälkeen hän tyytyi hämmästelemään: - Hyvinhän se sujuu, mutta miksi ihmeessä siihen tarvitaan noin monta lasia?
 
Olen toiminut vuosia kirjaimellisesti perheeni päänä, sekä äitinä että isänä. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että jotta edes osa asioista on tullut tehdyksi, en ole joutanut aina neuvottelemaan kaikkien osapuolten kanssa. On pitänyt mennä ja tehdä. Myös lause: - Täällä määrään minä, on tullut tutuksi.
 
Kaikeksi onneksi hänellä on hieman vastaavia kokemuksia ja hän kykenee ymmärtämään minua tässä. Hän on jopa joutunut tekemään usempia asioita yhtä aikaa kuin minä ja kehittynyt varsin tehokkaaksi ja nopeaksi. Tulevaisuutemme näyttää upealta: arjen hommat hoidetaan iloisen sujuvasti ja musiikin tahtiin, jotta päästään mahdollisimman pian käsiksi tärkeimpään: toiseen!
 
Olen koettanut, mutta tuloksetta, kuvitella, miltä näyttää, kun alan komentaa Miestä. - Täällä määrään minä! Keittiötikkailla seisten se ei oikein vakuuta.
 
Eräs ajanjakso elämässäni on selvästi päättynyt. Ykkönen oli huolissaan, että katoavatko minusta kaikki särmät. Onko minusta tullut jo liian pehmeä? Vakuutin hänelle olevani yhä enemmän minä.
 
En enää pelkää. Tunnen oloni turvalliseksi. Minun ei enää tarvitse huutaa kovaa siksi, etteivät muut huomaisi minun pelkäävän. On uskomatonta, miten paljon energiaa vapautuu, kun ei tarvitse uhrata kaikkia voimiaan pelkäämiseen tai pelkonsa piilottamiseen.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Ja musat tietty: http://youtube.com/watch?v=kzDCfnBhinw