Kuva ja musiikki: http://www.ww1photos.com/PackUpYourTroublesInYourOldKitBagVintage.html

Jottei joku erehtyisi elämääni suuremmin karehtimaan... Onni on Onni on Onni. Elämä kolistelee silti ympärillä ja minä siinä rämpyilen mukana.

Viime päivien shokki on ollut epäoikeudenmukaisuuden eurohinta. Sairas ihminen tietää, mitä sairaus maksaa. Halvalla ei selviä kukaan. Ja PTT kannustaa: pääkaupunkiseudulla ei selviä alle kolmen tonnin tuloilla! Kele. Pakko on ollut toimeen tulla ja muksutkin elättää. Selvästi alle kolomen tonnin.

Minulla on synnynäinen hammaspoikkeama. Toinen yläkakkonen puuttuu kokonaan ja toinen oli outo, kapea tappihammas. Nuoruudessani hammaslääkäri pyysi nähdä ensin äitini suuhun ja sitten vielä isänkin. Isän suuhun kurkistuksen jälkeen hän hihkaisi innoissaan: - Täällähän on tämä länsi-rannikon geenipoikkeama! Faijalla, broidilla ja minulla on sama vika, yläkakkosia uupuu ja hymyt sen mukaiset. Mutsilla oli Euroopan kaunein ja levein hymy, hohtavine hampaineen.
 
Minulta kiskaistiin tappihammas pois ja alettiin rankalla oikomishoidolla kiskoa kolmosia,  raateluhampaita kakkosten paikalle. Sain suuhuni rautaa ja koukkuja, joihin virittelin kumilankoja. Muistan yhä, kuinka langat katkeilivat ilkeästi suussa kesken puheen tai naurun. Puhe lakkasi äkisti. Olin totinen gimma siihen aikaan.

Yläkerran kundi lohkaisi siitä vitsinkin: - Sun tarttee skodata tollanen rautainen kundi ittelles. Kun sit pussaatte, tulee tulisuudelmia, kun kipinät vaan sinkoilee! - Yäk, että inhosin sitä jätkää silloin, vaikka sillä olikin magee auto ja siinä mielettömät poppiviritykset.

Oikominen onnistui, mutta vain osittain. Vasempaan yläkulmaan jäi selvä vislaushole. Hymyni on mutsilta peritty, leveä ja ikeniin saakka nouseva. Rako näkyy joka ainoassa minusta otetussa valokuvassa. Ole nyt totisena valokuvissa!

Noin 10 vuotta sitten terveyskeskushammaslääkäri keksi, että hän voisi lisätä jotain kittiä hampaan pintaan ja häivyttää rakoa. Ilahduin suuresti moisesta ehdotuksesta. Hymy siistiytyi jonkin verran.

Siitä parin vuoden kuluttua sain Helsingin kaupungilta ostositoumuksen Yksityiselle Hammaslääkäriasemalle. Siellä hampaani paikattuaan Erkki keksi, että hän voisi hioa hammasta ja asettaa siihen muovikuoren. Olin onnellinen. Kuori oli kauniisti muotoiltu, aivan omien hampaitteni värinen ja ennen kaikkea: rakoa ei enää ollut!

Parin vuoden päästä kuori irtosi, kun törmäsin (selvin päin, mutta hämärässä) rakennustelineeseen pihallani. Etsin Erkin käsiini ja hän liimasi kuoren paikalleen. Vuoden päästä kuori irtosi taas ja Erkki liimasi takuuna sen takaisin. Kului pari vuotta.

Jouluna kuori irtosi taas, nyt arkisesti, pehmeää leipää syödessä. Etsin Erkkiä. Hän on siirtynyt bisnekseen, ei ota enää potilaita. Yksityinen Hammasasema tarjosi toista lääkäriä, Jukkaa. Jukka liimasi hampaan paikalleen, mutta varoitteli, ettei ehkä pysy. Laskutti 90 euroa.

Viikon päästä kuori irtosi taas. Jukka liimasi hampaan takuutyönä, mutta sanoi, että tämä tie alkaa olla loppu. Purentani on olennaisesti muuttunut, eikä kuoren kiinnitys luotettavasti enää onnistu. 

Surkeinta tässä on se, että en enää voi elää hiottu hammas paljaana. Sitä vihloo suojattomana ikävästi. Erkki näet aikoinaan hioi sitä jonkin verran. Ei paluuta siis vihellysaikoihn. Ja KELA. Kela ei korvaa hammashoitoani, koska katsoo sen puhtaasti esteettiseksi. Olen umpikujassa.

Jukka lohdutti: - Ehdotan siihen kruunua. Vilkaisin epäilevästi: - Ja maksaa? - Takaan, että me ei mennä yli 800 euron, intoili Jukka. - 800 euroa yhdestä hampasta!?

Kele. Kela. Kele. Kettu. Just kun olin saanut sivuun reilut 450 euroa autonkorjuuseen ja/tai kannettavan hankintaan tyttärelle. Se oli jo pieni ihme. Ikinä Joulun jälkeen rahaa ole jäänyt.

Ja ne silmälasit, joita en oikein koskaan ole osannut käyttää, kai, ne ovat hukassa. Optikon tekemät rillit kai sinkoituivat takkini taskusta hankeen bussiin juostessa. Tai sitten ovat pesukoneen takana, tai jääkaapissa tai... Joudun ottamaan ne noin miljuuna kertaa päästäni ja laskemaan milloin minnekin, useimmiten taskuun. Tarvitsen siis ne mummonarut kaulaan. Pöh.

Kyllä tästä taas selvitään. Tietenkin. Osamaksulla, lainaamalla ja selvittelemällä. Moni ei onnistu sittenkään. Olen onnekas. Ja maaliskuussa en muuta teekään, kuin HYMYILE, kele!