KUVA: http://www.hamax.com/?CatID=1172

Oloni on kummallisen rauhallinen, vaikka usein tähän aikaan vuodesta olen iltaisin itkeskellyt, lähinnä väsymystä, kai. Jouluun kasautuu aina odotuksia, haaveita, toiveita, unelmia - ja surua menetetystä, menneestä. Joulu tuo pintaan tunteita kaikilla ja minä olen ollut niiden vietävänä, halusin sitä tai en.

Kyyneleet nousevat silmiini, kun käsitän tämän muutoksen itsessäni. En pelkää, en ahdistu, en huolestu enää turhista. Jo viime Jouluna ajattelin, että menee tämä tästä vaikka silmäpuolena. Silloinhan en ollut töissä, se helpotti kummasti.

Nyt tunnen, että en enää ole yksin kaiken keskellä. Ympärilläni kuhisee ja pyörii, mutta minä olen yhä suojaavan pumpuliverhon sisällä. Näen kyllä, mutta en aivan tarkasti (kirjaimellisesti). Kuulen, mutta en kaikkea - varsinkaan vikinöitä. Tunnen, mutta en eläydy jokaisen ohikulkijan vaihteleviin tunteisiin.

Olen yhä vahvemmin ja varmemmin minä.

Se on hieno juttu, en oikein ollut käsittänytkään, miten paljon kumppanuus, Rakkaus ja yhteys Toiseen ja toisiin, voi vahvistaa minuutta. Jotta kykenen olemaan Hänelle Hän, minun on oltava ensin minä.

Kaikenlaista muistettavaa ja koettavaa toki ennen Joulua on. Minulle uutta on tämä jakaminen, en tee enää kaikkea yksin. Vapautuksen tunne on valtava. Olen antanut luvan itselleni olla heikko, ja siksi olen vahvistunut. Toivon samaa kokemusta sydämestäni kaikille.

Olen jopa jättänyt joulukuusen valinnan toisiin käsiin. Se on yllätys itsellenikin. Nuorena olin aivan mahdoton, kuusen piti olla täydellinen. - Tuo on liian heiveröinen, tuossa liian suuret välit oksilla, tuo on liian matala, tuo liian leveä, tuo on käyrä jne... Nykyään riittää, että on oikea kuusi. Olen valmis siitäkin luopumaan, jos se ekologisti alkaa olla järjetöntä.

Kiirettä olen torjunut ajatuksella: - se, mikä unohtuu, saa unohtua. Tietenkin ystäviä ja ihmisiä haluaisin muistaa ja ottaa huomioon - mutta eihän ystävyys Jouluun lopu! Haluan olla Ystävä vuoden jokaisena päivänä. Joskus olenkin vienyt kukkia/tms vasta Joulun jälkeen.

Ajat muuttuvat. Siivouksen yhteydessä vein roskiin perheemme vihoviimeisen pulkan. Se oli peffan kohdalta halki. Liukureita on jäljellä, enkä nyt laske luikuria. Kun elämä on raskasta, se on ylämäkeä. Kun se on kevyttä, se ei ole silti alamäkeä?

Asetumme korkean mäen laelle. Asetumme sylikkäin, liukureille tai jätesäkille, sama se. Nautimme laskusta, vauhdista ja nauramme ääneen!