Kesällä, pienenä tyttönä kiipesin isän syliin ja nypin sen reisistä karvoja, koska ne pistelivät. Isää nauratti uuttera nyppimiseni, epäili etteivät nyppimällä karvat maailmasta loppuisi. Hetkeäkään ei silti mielessä käynyt, että hyppäisin pois. Tiukemmin vain painoin päätäni sen rintakarvoja vasten, ne eivät nipistelleet, ne hyväilivät poskeani, kutittivat hieman. Isällä oli hassut siniset shortsit, jotka solmittiin narulla vyötärölle. Joskus kiskoin mekkoa omien reisien alle, jotta isän reisikarvat eivät pistelisi. Kiemurtelukin auttoi. Ja kaulaan kapsahtaminen, kun oikein kurkotti, eivät jalat enää osuneet karvoihin, vaan isä kannatteli minua korkealla, innostui joskus nostamaan ilmaan: ylös, alas, pään päälle ja aaaalas! Kikatin äänekkäästi. Isä nauroi ja puristi lopuksi minut lujasti syliinsä. - Minä rakastan sinua aina.