Orivedellä sattui korvaani yllättävä huomio. Ovatko lukevat isät/isoisät kadonneet?

Kuva täältä: http://www.ub.uu.se/bilder.cfm?eng

Kirjailija Laila Hirvisaari (ex-Hietamies) kertoi isoisänsä luvanneen pienelle Lailalle Välskärin kertomukset omaksi heti, kun Laila osaa luetella Kuikka Koposen tyttären nimet. Pian Laila juoksi isoisän luo huutaen: - Nyt mie ossaan lukea koko sen rimpsun: Hilda Hulda Lea Stiina Anna Maria Karoliina Saara Porvana Lusina Selma Jelma Jakopek Koponen!" (Lähde: Pikku Jättiläinen 1951, s. 51-52).

Siitä aukeni kirjojen ja kirjoittamisen maailma Lailalle. Muistista on kirjailijalle tavatonta hyötyä - ja sitkeästä arkistotyöstä, täydellisestä yksinäisyydestä ja latautumisesta.

Kirjailija Kari Levola muisteli lukeneensa. Vaarin ja isän kirjat toimivat osviittana. Levola huomauttaa, että vielä 1960-luvulla miehet lukivat enemmän. Naisilla oli työtä aamusta iltaan. Miehet sen sijaan rojahtivat töistä kotiin tultuaan sohvalle kirjojen pariin. Isä Levola vei Karin ja hänen veljensä kirjastoon. Matkaa oli 3-4 kilometriä, lunta satoi ja pojat suhtautuivat juhlallisesti vierailuun. 2 kirjaa sai kerrallaan lainata. Hiljainen kirjasto oli Karista pelottava paikka, kirjastonhoitaja oli todella pelottava. A-kirjaimella alkavat kirjailijat oli sijoitettu kaikkien kauimmaksi kirjastonhoitajasta, joten Kari aloitti lukemisensa sieltä.

Levola kertoili lukukokemuksistaan värikkäästi. Poikana Levola luki seikkailu- ja poikakirjoja: Karl Mayta, Sulo Penttilöitä, Tarzaneita. Nuorten toivekirjaston takaa Kari luki: 4.p. ja 5.p. Kari päätti lukea vain viiden pisteen kirjoja, ne olivat varmasti parhaita. 10-vuotiaana Kari sai siirtyä aikuisten puolelle lukemaan. Ensimmäinen kirja sieltä oli Hemingwayn Kenelle kellot soivat. Karin kirjastokortin numero oli 53 ja hän luki käytännössä kaiken, mitä lähikirjastossa oli, mm. kaikki kirjaston 26 shakkikirjaa olivat Karilla yhtäaikaa.

Runotkin Kari löysi kirjaston avulla. Runot oli sijoitettu sivummalle, nurkkaukseen, jonne koulupojat juoksivat kesken koulupäivän. Joku nappasi kirjan hyllystä ja luki: " en enää liene". Seurasi ankara naurunräkätys. Suuri huijaus alkoi kuitenkin ihmetyttää nuorta Karia ja hän lainasi Saarikosken Mitä tapahtuu todella -kokoelman. Kari oli lukenut naistenlehdestä, että Saarikoski ruokki otselottia oven alta. Se oli osoitus, että runoilijakin voi olla kova jätkä. Runokirjan lukemisen jälkeen Kari kirjoitti vihkon täyteen Saarikoskitulkintaa. Oli pakko saada selvää, mistä oikein oli kyse.

Toinen järisyttävä lukukokemus oli Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Kirjan ensimmäinen lause vei Karilta jalat alta. Kiven ja Erkon Kullervot innostivat myös. Tsehovin Sairashuone nro 6 sisältää hulvattoman lauseen: "Porukassa on yksi ainoa viisas ihminen ja hänkin on pähkähullu". Lukeminen vaikuttaa ja on kirjailijan on hyvä lukea mahdollisimman monenlaista tekstiä. Muina suosikkeinaan Levola mainitsee Jaan Krossin, Pirkko Saison Betoniyön, Olli Jalosen Yksityiset tähtitaivaat, Kari Aronpuron ja Eira Stenbergin koko tuotannot.

Viehättävä oli Levolan muisto kirjailijaretkestä iäkkään Anni Polvan kanssa. Polva oli uskomaton tarinankertoja. Erityisesti Levolan mieleen painautuivat Polvan sanat: " Muista kotona sanoa, että sää rakastat."

Kari Levolan uusin runokirja on Kaikki kartat ajan tasalla. Marianna Kurton arvostelun ko. kirjasta voi lukea täältä: http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=1258

                                          *                      *                       *

Televisio lienee vienyt osan miesten huomiosta, mutta eihän se voi olla koko totuus. Mitä tapahtui kirjoja lukevalle miehelle? Alkoiko mies uskoa koneisiin ja lukea tietokoneen näytöltä tekstejä? Oma isäni luki minulle enemmän satuja kuin äitini. Äidillä oli aina kiire, vaikka työskenteli kotona. Isä puolestaan teki kahta työtä. Äiti luki kaikki yöt, itselleen. Pieni kotini oli hukkua kirjoihin. Nukuin kirjojen alla, isä vahvisti hyllyt moneen kertaan. Isäni lukee edelleen kirjoja.

Minä luin lapsilleni, ostin lastenkirjoja joka puolelta. Lasteni isä istui työpäivänsä jälkeen streoiden kuulokkeet korvilla, sanomalehti sylissään, avonaisen (äänet päällä tietysti!) tv:n edessä. Hän luki, seurasi maailman tapahtumia kiihkeästi, musiikin läpi. Joululahjakirjaansa hän ei ehtinyt lukemaan. Ehkä ostin vääriä kirjoja?