Suomen kielessä on hienoja ulottuvuuksia. Joskus se, että jokin sana saa monta merkitystä, rikastaa kieltä suorastaan hämmentävästi. Tuntea on hieno verbi! Se toimii monimielisesti. Englantilaiset käyttävät sanoja to feel ja to know. Ajattelen, että me suomalaiset olemme ikään kuin juurevampia, tuntemisemmekin on sekä fyysistä että henkistä.

"Tunnen hänet hyvin", on lause jonka voi käsittää sekä henkisesti että aistillisesti. Tunnen lapseni erittäin hyvin, sillä koskettelen heitä yhä päivittäin, mutta nuoret haluavat pitää asioitaan myös itsellään, joten en tunne heidän sielunmaisemiaan enää samoin kuin ennen. Läheisen ystävän taas tunnen niin hyvin, että usein hän soittaa, kun ajattelen häntä. Olemme samassa rytmissä. Kun halaan häntä, tiedän tarkalleen millainen solisluu hänellä on.

Rakastetun tunteminen on maan päälle laskeutunut taivas. Rakastunut ihminen tuntee rakkautensa kohteen jatkuvasti lähellään, ihonsa alla ja mielessään. Illalla viimeeksi ja aamulla ensimmäiseksi hän tuntee rakastettunsa itsessään. Rakkaus luo tuntemusta ja tunnetta rakastuneiden välille. Päivä päivältä rakastunut tuntee tuntevansa toisen ja itsensä yhä paremmin, yhä lähempänä. Tunteminen luo tuttuutta, lähentää, sitouttaa.

"En tunne häntä", puolestaan kuulostaa melkein pelottavalta. Kuin olisin pimeässä huoneessa ja haparoisin ilmaa edessäni, etsisin ihmistä, jota en kykene koskemaan, en onnistu tunnustelemaan, tuntemaan häntä. Ei-tunteminen on tuntematonta, vierasta, outoa, jopa vaarallista.

Pelkäämmekö kansakuntana ulkomaalaisia ihmisiä siksi enemmän, että emme tunne heitä? Emme uskalla koskettaa, emme lähestyä, tulla tuntemaan ulkomaalaisia. Jos nainen on kaavun alla, voiko häneen koskea? Entä, kun mustaakin mustempi ulkomaalainen halaa yllättäen? Miltä tuntuu tuntea, kun ei tunne toista?

Entä, kuinka paljon voi toista tuntea? Jokainen meistä haluaa pitää jotakin itsestään itsellään. Tämä raja on eri ihmisten, kansakuntien ja kulttuurien välillä erilainen. Joku voi hajota omasta rajattomuudestaan, kun ei osaa suojella sisintään. Joku taas rakentaa linnakkeen, jonka muurien sisälle ei pääse kukaan.

Kuinka paljon voi toista tuntea, jotta se riittää? Tarve tuntea toinen ihminen lähellään on sekin yksilöllinen. Toiset eivät tunnu saavan koskettelusta tarpeekseen. Toiset taas ahdistuvat, jos keskustelussa toinen astuu liian lähelle. Toisten pitää saada tietää toisesta kaikki, jotta voisi luottaa ja kokea tuntevansa toisen. Toiselle riittää intuitio, joskus pelkkä katse, jolla katsoja ratkaisee tunteeko toisen riittävästi.

Voiko toisen tuntea liian hyvin? En usko, sillä haluan uskoa kasvun mahdollisuuteen. Ihminen ei ole pysyvä tila, vaan alati muutoksille alttiina. Evoluution tehtävä on ollut valmentaa meitä muutoksiin. Ei pidä olla elämän edessä ylimileinen ja lausua: - Tunnen hänet, hän on aina ollut samanlainen ja samanlaisena pysyy. Toki jotkin ominaisuutemme säilyvät, mutta muutosta tapahtuu silti, joko pienenpienin askelin tai suurin harppauksin.

Tavalla tai toisella joudumme tuntemaan elämässämme jotakin. Harva välttyy paineen, kivun, ilon, surun, rakkauden, kylmän ja kuuman tuntemiselta, tuntemuksilta. Tunteminen on olennainen osa elämää. Tunteminen ylläpitää elämää. Onneksi saamme tuntea!