Tytär keitti kahvilassa kahvia pari viikkoa, siivosi pöytiä, kantoi astioita, valmisti voileipiä, juoksi asioilla. Työ oli raskasta, monipuolista ja tyttärestä hauskaa, koska työtenkijät olivat mukavia. Nuori sai kuulua joukkoon. Samalla tarkkaavainen tytär huomasi monta työelämän epäkohtaa. Kahvilatyöntekijöiden palkat maksettiin myöhässä ja niiden maksussa oli toistuvasti virheitä - ja aina työtekijän suuntaan alakanttiin. - Miten epäreilua! Nuoren maailmankuvaan aukeni taas uusi näkökulma.

Parasta oli kuitenkin tyttären valtava kahvi-innostus. Se poiki perheellemme uuden harrastuksen ja ilon aiheen. Me kirjaimellisesti nautimme kahvia. Tytär osti omilla säästöillään Kenwoodin espressokeittimen.

Viime aikoina meillä on juotu lattea, espressoa, cappucinoa, ice coffeeta, maustekahveja sekä erilaisilla makusiirapeilla maustettua kahviannoksia. Tytär on laitteensa ehdoton taitaja, me muut vasta oppipoika-asteella.

Keitin on hieman retromallinen, pidän kovasti sen lämpimän punaisesta väristä. Keittimen yläosassa on metallinen parveke kuppeja varten. Siellä ne kuivuvat ja myös lämpenevät kahvinkeiton alkuvaiheessa. Aivan kuten itse näimme 1,5 vuotta sitten Roomassa vieraillessamme. En silloin olisi osannut arvata kahvikulttuurin näin voimallisesti tarttuvan lapsiini. Tytär taitaa, veljet ja minä opettelemme perässä.

Cappucinon voi tehdä näinkin kotoisesti, vanhaan arabialaiseen kuppiin, vanhalla lusikalla varoen nautittavaksi. Jollakin tapaa se, että keittimellä voi valmistaa joko yhden tai korkeintaan kaksi kuppia kerrallaan, tuntuu sivistyneeltä. Ylisuurten jättimegapussien ja supermarkettien keskellä on viehättävä ajatus, että kuppi kahvi keitetään yksilöille kerrallaan, ei massoille. Kärsivällisesti kukin odottaa vuoroaan, sillä näin hyvää totisesti kannattaa pysähtyä toviksi odottamaan!