Mä en muista siitä illasta paljoakaan. Muistan sen kapakan Kalliossa, karsee räkälä, alaikäisiä reikkumassa ovipielen pöydissä, jotta pääsisivät äkkiä veks, jos paskalakit alkais valuu inee. Olin ottanut liikaa kaljaa, mua vitutti, olin yksin ja niin saatanan yksinäinen.

Mestan musavalinnat oli outoja, baaritiskin takana heilui harmaapartainen äijä batiikkipaidassaan. Partansa se oli letittänyt ja joku muija sovitteli siihen kirjavia helmiä. Äijä soitti sekaisin progee, räbää ja jotain ihmeinuiittibiittiä. Intialaiset biisit kesti melodioiltaan, mutta jos siihen lisäs laulun, niin sitä ininää ei kestä laskuhumalassa eskokaan.

Kalja oli halpaa, olin juonut liian monta putkeen, halvaantunut paikoilleni, kunnes havahduin ankaraan kusihätään. Työnsin tuolin taaksepäin ja lähdin huojumaan kohti kapakan peräseinää, jolla vessat sijaitsivat. Matkalla hokasin pienen miehen, joka näytti astronautilta gerbiilihäkissä. Mies tsiigas hitaasti ja tarkkaan mua, sen katse porautui mun huojuvaan mieleen.

Vedin vessan, heitin haljenneen kannen pöntön päälle ja nuokuin varmaan puolisen tuntia siinä. Spiidaamisesta ei menannu tulla loppua. Ulisin isoon ääneen. Naapurikopperoista kuului kiroilua ja joku takoi lastulevystä kyhättyä väliseinää naarasemon raivolla. Mulla ei ollu ketään, paitsi nää rähisijät ympärillä.

Kun vessapaperi loppui, nousin ja kolistelin ulos. Astronautti istui yhä vahtikoirana vesilasi edessään. Se katsoi mua suoraan silmiin, mä horjahdin ja se nappas kii kuin taskuvaras lompakkoon.

- Voisinko auttaa jotenkin, se kysyi.
- Niinku miten?
- Onko sulla huolia, niin, tai nälkä?
- Täh! Ei kai kukaan tänne tuu, jos sillä on nälkä. Haloo, tää on juottola, denojen ja pikkupissisten  vihovimoinen kaatopaikka.
- Näytät nälkäiseltä. Voisin tarjota sinulle ruokaa ja mustaviinimarjamehua.
- Ihan sama mulle, toi guru sulkee tän mestan just kohta. Voin mä lähteekin.

Hippiäijä oli sammuttanut suitsukkeensa, musansa ja kolisteli pöytiä tyhjiksi. Siltä putosi yksi lasi, joku heitti perään toisen. Lasinsirut kiirivät pitkin kivilattiaa kuin yötaivaalta tähdet.

Astronauttimies esitteli itsensä Reijoksi. Taipaleella ollaan, se lohkaisi. Tsoukki meni multa ohi, mutta myöhemmin hokasin, että sehän oli huumormiehiä. Reijo keräsi pöytäni viereltä mun rispaantuneen olkalaukun ja muovikassin, jossa oli homeelle haiseva pyyhe ja vaihtovaatteet. Pari tyhjää kaljapulloa kilisi, vaikka Reijo nosti pussin varovasti ylös.

Ulkona tuuli paiskoi mäyränkoirankuoria, rispaantuneita muovipusseja, kostuneita ilmaisjakelulehtiä hyrränä kasvoja vasten. Satoi kämmenenkokoisia tiskirättejä. Reijo veti piponsa korville ja kumartui asettelemaan kaulaliinaansa avoimelle kaulalleni. Hätkähdin taaksepäin.

- Sinulla on kylmä, ota tämä, en tarvitse sitä.
- Mikä jeesus sä oikeen oot?
- En minä yritä olla yhtään mitään muuta kuin olen. Olen euroviisutaiteilija.
- Siis mikä?! Voi vittu, ei voi olla totta.
- Mennään nyt, täällä on hyytävää.

Reijon luukku oli linjoilla, vanhan talon ylimmässä kerroksessa. Hissi oli paskana, yhtäaikaa palelin ja hikoilin Reijon eteisessä. Tai ei se eteinen ollut, vaan huoneeseen astuttiin suoraan ovelta. Keittokomero aukeni suoraan huoneeseen, semmoinen avattava malli. Kaurapuurolaatikoita oli avoinaisilla hyllyillä, teetä, leipäpusseja ja mehupulloja. Reijo oli sanansa mittainen mies,  se laittoi heti vesikattilan alle hönkää. 

Huoneessa oli yksi vuode, pieni pöytä, tuoli ja jalkalamppu. Reijo kohotti peittoa ja pyysi mua hiljaa asettumaan peiton alle. Se haki komerosta vielä toisen peiton, jonka se hellästi asetteli mun päälle. Sitten se haki mehumukin ja istui täysissä pukeissa sängyn jalkopäähän. Mä tärisin mielettömästi. Mehu ja peitot alkoivat pikkuhiljaa sulattaa mun routaa. Jää suli mun poskille, valui pitkin kaulaa.

Reijo alkoi hyräillä. Se kuulostu kauniilta, olin jo melkein unessa kun kysyin siltä, mitä biisiä se hyräili.
- Tää on mun tänvuotinen euroviisubiisi. Mä olen jo viistoista vuotta tehnyt näitä. Tänä vuonna mä pääsen loppukilpailuun. Mä tiedän sen.
- Mmmh, mä uskon, et sä pärjäät.. Täähän on kuin toi Steervei tu heven, se on hieno biisi, se.