<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Loppiaisen lähetyessä muistakaa harkita tarkkaan joulukuusen hävittämisstrategia! 

Sinä vuonna, Martti Ahtisaaren ollessa Suomen presidenttinä,  joulukuusi haettiin hyvissä ajoin Etelä-Suomen vehreästä luonnosta. Kuusi kasvoi ylväänä ja tuuheana pellon laidassa. Se oli omiaan julistamaan pääkaupunkiin joulurauhaa. Kaksimetrinen kuusi  sujautettiin parin jätesäkin sisään, kuusi pulkkaan ja pulkasta linjurin tavaratilaan. Helsingissä oli sinä talvena lunta, joten loppumatkakin sujui pulkan kyydissä.

Kotona Vaimo koristeli kuusen osaksi uusilla, osaksi 1960-luvulta peräisin olevilla lasipalloilla. Juhlan aika tuli ja kuusi kukoisti. Kirjaimellisesti, sillä se alkoi tuoksua ja oksien kärkiin ilmestyi herkkiä, vaaleanvihreitä huiskuja. Tuli loppiainen. Valolla, lämmöllä, suihkuttelulla ja ahkeralla kastelulla harhautettu kuusi kiihdytti kasvuaan.

Helmikuun alussa Mies alkoi hermostua: - Ei kellään ole enää tähän aikaan joulukuusta! Riisu siitä ainakin koristeet, etteivät näy ulos. Muutaman viikon päästä Mies vaati kuusen kaatoa. - Hyvä on, mutta leikkaan siitä tuuheat versot maljakkoon, niin saamme nauttia vielä jonkin aikaa metsän tuoksusta, Vaimo aneli. Vesottuaan kuusen muotopuoleksi Vaimo kantoi kuusen parvekkeelle. Koska asunto oli neljännessä kerroksessa, sovittiin, että Mies menee kadun varteen vahtimaan, ettei Vaimo heitä kuusta autojen päälle.

- Heitä jo!, kuului käsky altaalta. Vaimo tarttui kaksin käsin kuuseen, asetti sen vaakatasoon, keräsi voimansa – ja heilautti kuusen kaiteen yli. Samassa alhaalta alkoi kuulua ankaraa sadattelua: - Oliko sulla silmät kiinni, kun heitit?!

Vaimo vilkaisi parvekkeelta ja huomasi kuusen juuttuneen kotitalon edessä kasvavaan, komeaan vaahteraan. Eikä mihin tahansa siinä, vaan juuri sopivasti kolmannen kerroksen huoneiston olohuoneen jättimäisen ikkunan eteen. Alhaalla Mies teki parhaansa. Hän koetti kiivetä vaahteraan, mutta sen oksat olivat korkealla ja runko liukas. Ravistelu ja huitominen eivät auttaneet. Kuusi keinui kuin lapsi vaahteran käsivarsilla.                                

Seuraavana päivänä ensikerroksen Herra tuli rapussa vastaan. - Oliko se teidän Mies, joka eilen apinaksi ryhtyi? - Juu, sopersi Vaimo ja koetti päästä nopeasti kotiin. Päivä päivältä töistä kotiin palaavan Miehen ilme synkistyi: - Ei vieläkään ole tuuli tarttunut kuuseen ja lennättänyt sitä alas. Mitä aiot tehdä asialle?

Seuraavana päivä Vaimo odotti kiihkeästi Miehen töihin lähtöä. Oven sulkemisen jälkeen alkoi ankara tuotekehittely. Vaimo naulasi vanhan jääkiekkomailan paksumpaan päähän vasaralla pitkän kukkakepin, jonka toiseen päähän hän solmi ja erkalla vahvisti paksusta narusta solmitun pitkän lenkin.  Päivän sarastaessa Vaimo siirtyi parvekkeelle onkimaan. Päivä oli tuulinen ja tehtävä hankala. Lopulta  narulenkki osui kuusen tyvipäähän ja Vaimo kiskaisi minkä kykeni.

Kuului kova pamaus ja kukkakeppi katkesi. Naru, kukkakeppi ja erkanpätkät jäivät liehumaan kuusen ympärille. - Mikset heitä saman tien kaikkia koristeitamme takaisin kuuseen, oli Miehen katkera kommentti illalla. Kevät eteni ja kevättuulet alkoivat puhallella. Joka aamu Mies ja Vaimo kurkistivat verhojen välistä, oliko kuusi tallella. Vierailulla poikkeavilla ystävillä oli hauskaa: - Ai, teidän keritty kuusi onkin nykyään pihalla! Se näkyy hienosti myös ohikulkevan bussin ikkunasta.

Kunnes eräänä kuulaana aamuna kuusi oli kadonnut. Ei jälkeäkään näkynyt vaahteran alla. Vaimo kävi hakemassa kaupasta kukkakimpun ja soitti kolmannen kerroksen asunnon ovikelloa: - Kiitos, olette tainneet ryhtyä kuusenkaatohommiin. Alakerran Herra murahti, otti kimpun ja vetäisi oven kiinni.

VERSOAVAA JA VIREÄÄ VUOTTA 2007! 

Abbalaiset sanovat saman näin:

http://www.youtube.com/watch?v=h7uO6lwyUok&mode=related&search=