Kirjoitin alla olevan tekstin suttuiseen muistikirjaani 19.12.2000. Tuo muistikirja sisältää tekstejäni noin viiden vuoden ajalta, alkaen 1998. Olin tuolloin hyvin rikki, avioeronnut, työtön ja masentunut. Samaan aikaan minulla oli kolme melko pientä lasta ja reumaa sairastava isä lähelläni. En siis ollut yksin.

Minulla oli tukenani myös Läheinen, mutta suhteessamme oli tuolloin monta pulmaa. Ilman Rakkautta en olisi selvinnyt, vaikka välillä juuri Rakkaus tuntui vievän ne loputkin voimat. Olin täysin kypsymätön suhteeseen, olin kadoksissa, eikä Läheiselläni ollut voimia, hänelläkään. Silti juuri Hän pelasti minut takaisin itselleni - ja tiivis psykoterapia, niin uskon.

Tuo muistikirja itkee käsissäni yhä, niin paljon kaaosta sen sivuille on vuodatettu. Nyt minulla on tämä Vuodatukseni, tuulisuojani, tirkistysaukkoni, johon olen kyennyt sanojani valuttamaan. Surin noina vuosina sanojen katoamista elämästi. en kyennyt lukemaan tai luinhan minä, samoja kirjoja uudelleen. Läheinen nauroi, että eikö tuo 'Peruna kerrallaan' -kirja ole luettu jo moneen kertaan. En muistanut lukemastani juuri mitään, perunat ja kirjat putoilivat ohi, pääni oli liian täysi.

Tämän kirjoitin silloin, kun jo muutama sana alkoi etsiytyä mieleeni. Muistikirjoja toki kirjoitin, käsin ja varmaan miljoonia meilejä (ystävä-parat, kiitos heille kestävyydestä), mutta mihinkään keskittymistä vaativaan tai kovin kaunokirjalliseen en kyennyt.

Cable 19.12.2000

Joulukuussa vesi Kaivopuistonlahdella on niin ruskeaa, että siinä voi nähdä kolmen tietäjän kultaa ja mirhaa. Coca-Colan pakettiautosta pomppii ulos nuori mies harmaissa shortseissa ja hupparissa, sininen kalastajahattu silmillään.

Veneet on kerätty kumoon odottamaan. Monenkirjavat lasikuituveneet kumollaan, näyttävät iloisilta ruumisarkuilta. Ne odottavat talvea, jota tänä vuonna ei tule.

Minä alan uskaltaa nähdä. Minä kuulen hieman paremmin korvallani, jossa on kuulo tallella. Mitä musiikkia kuulenkaan korvallani, josta on kuulo paennut!

Rannikkovartioston helikopteri ja kirskuvat varikset pitävät vahtia autioiden saarten yllä. On lohdullista tietää, että joku näkee niin paljon.

Onko puu alaston lehdittä? Onko puu pukeutunut valheisiin kesäisin?

Kaapelia meren ja mukulakivien alla. - Tuu mun kaa peli-in! Linkitytään yhdessä, auta mua näkemään se, mitä sä näet!

                                 *                  *                  *

Tämä Cable palasi mieleeni, kun ihastelin Elviksen upeaa Cable-kuvaa. Elviksen kuva on aivan toisaalta, kuin Kaivopuiston rannasta, mutta sama CABLE-kyltti on meitä kumpaakin inspiroinut. Muistan miettineeni, mitä kaapeli on? Mitä se tekee, muodostaa? Yhteyttä ihmisten välillä? Miten korjataan rikkoutunut kaapeli? Miksi kaapeleille on omat kyltit? Kuka niitä maalaa ja missä? Aivan yhtä lämmintä oli siis 6 vuotta sittenkin, ei ollut pullopojalla pitkälahkeisia pöksyjä, ei edes aivan Joulun alla.

http://elvis.vuodatus.net/blog/318603