Kuuntelin dokkarin. Kuunnelkaa tekin. Vielä ehtii, huomenna illalla klo 22.

http://www.yleradio1.fi/dokumentit/id7973.shtml

Hienosti toteutettu dokumentti! Ohjelman alussa ja lopussa kerotaan, kuinka mehiläinen kuolee yksinäisyyteen, vaikka hunajaa ja lämpöä olisi yllin kyllin. Miten moni lääke määrätään yksinäisille, unettomille, (mm. sosiaalisista) peloista kärsiville, ahdistuneille, paniikkihäiriöisille ihmisille? Dokumentin äänimaailma heijasti taitavasti teemaa: jonotusmerkin ääni, junavaunujen hurina, mehiläisten pörräys.

Minulle on syntynyt käsitys, että erilaisuus meissä on usein väärinymmärrettyä lahjakkuutta. Ohjelman ihmiset ovat poikkeuksellisen lahjakkaita, herkkiä ja tuntevia ihmisiä. Erilaisuutta on lähetty lääkitsemään, sen sijaan että sille olisi annettu tilaa, suotu mahdollisuus kasvaa uusiin ulottuvuuksiin.

On suuri vääryys, että alkoholismista toipuvalle on määrätty vielä koukuttavampia bentsoja, josita vierottautuminen on vaatinut taas uuden kamppailun. On sietämätöntä julmuutta, että paniikkihäiriöistä kärsineelle syötettiin bentsoja vuosikausia, jotka lopulta kääntyivät itseään vastaan. Liian suureksi kohonneet lääkemäärät alkoivatkin synnyttää uusia paniikkikohtauksia!

Lääkkeiden (sic!) aiheuttamien vieroitusoireiden lista on kirjaimellisesti tyrmäävä: vapinoita, spastisia kohtauksia, mielialavaihteluita, puutumisia, hikoilua, palelua, harhanäkyjä ja -aistimuksia, voimakkaita pelkotiloja, ahdistuneisuutta jne.

Onko tämä poliittinen ratkaisu? Ovatko britit sietäneet työttömyyttä jo kolmannessa polvessa bentsojen avulla? Pysyvät hiljaisina, eivät kapinoi, eivät lyöttäydy yhteen - kuten ennen olisi liiallisen sorron edessä tehty. Kemiallisessa pumpulissa ei jaksa kapinoida, vaikka suonissa virtaisi irkkuverikin. Entä meillä?

Itkin ohjelman aikana. Itken yhä. Surusta ja ilosta yhtä aikaa. Nämä ihmiset ovat nouseet siivilleen viimeisillä voimillaan ja lentäneet itsensä yli. Ylittäneet itsensä. Mikä teko!