<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kesä päättyi ja olen ankarassa flunssassa. Sain viedyksi myös loppuun sen, mikä päätäni on koko kesän vaivannut. Eräs projekti takana. Lisää edessä, mutta osa voi odottaakin. Ja minä sairastan, olen pakotettuna psyähtymään ja voimattomuuteen.

Ensi kesälle en aio lastata suuria projekteja. Vain sellaisia, jotka tuottavat välitöntä iloa, kuten kirjojen lukeminen. Illat pimenevät, toivottavasti pääni osittain myös. Kun päässäni kuhisee, en tahdo kyetä lukemaan. Se surettaa minua.

Kun en jaksa mitään juuri nyt, katsoin televisiota. Näin pitkästä aikaa suosikkini, Voimalan, jonka toimittajat ovat sensitiivisiä, nopeita ja silti rauhoittavan tasaisia. Tällä kertaa ohjelmassa käsiteltiin parisuhteita, sitaatti ohjelman kotisivuilta:

 ” Kata Kärkkäinen kirjoitti romaanin tuhoavasta parisuhteesta ja Minttu Hapuli selviytymisoppaan rakkaushuumasta. Psykoterapeutti Jorma Myllärniemi kertoo miksi narsismi on aikamme tauti.”   http://www.ikonijaindeksi.fi/voimala/

Jäin pohtimaan seuraavia ohjelmassa ilmaan heitettyjä teemoja:

Kata Kärkkäinen sanoi: ” Onnen etsiminen on väärä lähtökohta. Kannattaa poistaa ne asiat, jotka tekevät onnettomiksi.” Ja: ”Parisuhdetta pohditaan liikaa, pitäisi antaa tilaa toiselle, huolehtia omista ystävistä ja harrastuksista. Tilanteet voivat olla hetkittäin epätyydyttäviä, mutta ei silti pitäisi heti erota.”

Jorma Myllärniemi halusi kirjoittaa puheenvuoron narsismista ja muistuttaa, että narsisti ei suinkaan rakasta itseään, vaan häneltä nimenomaan puuttuu terve itserakkaus.

Minttu Hapuli oli lujasti suuttunut Hollywoodin luomalle kuvalle parisuhteesta, jossa ’oikea rakkaus kärsii’ tai jossa mies toivoo naisen pysyvän muuttumattomana ja nainen toivoo miehen muuttuvan. Muistin heti elokuvan Kaunis mieli, jonka nähtyään ystäväni kysyi: tuoko on naisen osa, uhrautua uudelleen ja uudelleen? En tiennyt vastausta tuolloin, enkä tiedä vieläkään. Toisaalta, olen nähnyt, kuinka isäni saattohoivasi syöpäsairaan äitini, eikä hetkeksikään väistynyt hänen rinnaltaan.

Minna Oulasmaa toi esille parisuhteen kompastuskiviä: etäisyyden ja läheisyyden säätely vaihtelee eri ihmisillä. Lapsiperheet virittelevät usein keskinäistä ’rankkuus -kilpailua’ siitä kumpi raataa enemmän ja kummalla on rankempaa.

Esille tuli myös ajatus siitä, että sillä, joka rakastaa vähemmän, on enemmän valtaa suhteessa. Se, joka rakastaa täysillä, sitoutuu lujemmin suhteeseen. Minua tämä ajatus suhteen sisälle rakentuvasta valtakuviosta pelottaa, vaikka olen törmännyt tähän ennenkin. Voiko kaksi eri ihmistä rakastaa yhtä paljon toisiaan?

Ohjelma päätettiin Hapulin sanoihin: ”Rakastaminen on oman osuuden hoitamista”.

Kuka sitten mitenkin ’oman osuutensa’ määrittelee? Jollakin on kovasti ankara ja jollakin hyvinkin armollinen näkemys omasta osuudestaan.

Viitteet:

Jorma Myllärniemi: Narsismi – vamma ja voimavara http://www.jotte.info/

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava  http://www.tammi.net/

Minttu Hapuli: Selibaattipäiväkirjat http://www.atenakustannus.fi/ ja

http://www.bisnes.fi/406/persoona.htm

Raisa Cacciatore, Sanna Heinonen, Essi Juvakka & Minna Oulasmaa:

Pysytään yhdessä

http://www.otava.fi/kirjat/tieto/fi_FI/?book_id=2911&subcategory_id=1