<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

…on varmasti Wentus Blues Bandin Niko Riippa. Näin hänet wentuslaisten ja heidän vieraidensa kanssa eilen juhlimassa WBB:n 20-vuotista taivalta. Riippa nauroi tai  hymyili koko konsertin ajan, seitsemästä puoleen yöhön, komealla entisen oopperan, nykyisen Aleksanterin teatterin lavalla.

news_photo.jpg

 

 

Minulla oli onni istua kakkosrivin päässä, suorassa yhteydessä bändiin. Riipan ja kumppaneiden ilo tarttui niin, että vielä tänäänkin naurattaa. Paikalla oli varmasti puoli Kokkolaa, tömistelystä ja taputuksista päätellen. Bändin basisti Robban Hagnäs luettelikin paikalla olevan omien vanhempiensa lisäksi muidenkin vanhempia, soittajien vaimoja ja tyttöystäviä sekä sukulaisia.

 

Ällistyttävää on sekin, että 20 vuotta bänditoimintaa on jo takana, kun Hagnas ja Vikman ovat 36-vuotiaita ja Riippa 34-vuotias. Hagnäs tervehti parvella ollutta äitiään ja kiitteli autotalliin bändille tuoduista kahveista. Kauas onkin autotallista päästy, Missisippin mutkiin ja takaisin.

 

Viisi, kuusi vuotta sitten minulla oli ilo kerran kuussa nauttia wentuslaisten ilopillereitä, sillä he olivat tuolloin Helsingissä ravintola Cantina Westin housebändinä. Yhden talven aikana he toivat lavalle aina uuden solistin, milloin oli huuliharpisti, milloin laulaja Amerikasta paikalla. Kerran vein paikalle ystäväni luvaten syvää etelän bluesia. Ovella tursuavat tötteröpäät hämmensivät meitä, mutta hyvin pian kävi selväksi, että illan solistina toimikin hillibillytähti – ja taas meillä meni lujaa!

 

Tänä on ollut Wentus Blues Bandin ehdoton voimavara ja rikkaus. He eivät koskaan ole tyytyneet olemaan vain kapealinjainen sinisten sävelten soittajapoppoo, vaan he ovat lähestyneet bluesia sen kaikista mahdollisista suunnista.

 

Lauantai-illan family meetingissä lavalla nähtiin monta tähteä:  Sven Zetterberg, Clas Yngström, Eddie Kirkland, Barrence Whitfield, Lazy Lester, Louisiana Red, Omar Dykes ja Mick Taylor, siis soiitajia vaarista pojanpoikaan. Lousiana Red on yli 80-vuotias, mutta hyvin sujui sliden soitto edelleen, tunteella ja tatsilla. Mick Tayloria hehkutettiin kiitettävästi Rollari-menneisyydellään, mutta meinasi pahasti jäädä jalkoihin, kun papat ja poijaat pistivät skeboillaan koreasti. Suoraan sanoen Taylorin käytös nolotti, niin selvästi hän oletti olevansa illan tähti, vaikka paikalla oli monta vähintäänkin yhtä taitavaa muusikkoa. Tyylikkäästi hänet silti hoideltiin. Muut lavalla olleet kun olivat herrasmiehiä kitaran kopasta kaulan kärkeen.

 

Pakko oli tunnustaa tuikituntemattomille vierustovereille (kiitos kärsivällisyydestä!), että pahinta mitä tiedän, on joutua ISTUMAAN tällaista musiikkia. Onneksi oli kuin Barrence Whitfield olisi kuullut rukoukseni, sillä hän heitettyään muutaman kuperkeikan lavalla – pää edellä parvelle! – komensi koko yleisön ylös ja sheikkaamaan! Jee, ja minähän heitin ex-oopperan lattialla kengätkin jalasta. Paljaat jalat kuuluvat juurimusiikkiin!

 

En valitettavasti ole nähnyt dokumenttia, jossa kerrotaan, kuinka Niko Riippa ja  Lousiana Red ystävystyivät. Mutta lauantaina näin livenä lavalla, mitä on musiikin mukanaan tuoma ystävyys, ylpeys, kunnioitus ja ilo. Mestarin ja oppilaan suhde oli kaunista katseltavaa. Red kannusti komeasti nuorempia soittajia. Mestarin ei tarvitse olla huolissaan asemastaan, vaan hän kykeni vilpittömästi iloitsemaan muidenkin soittotaidoista.

 

Vielä kerran: lava oli täynnä tähtiä, mutta kirkkaimmin loisti leveästi hymyilevä Riippa, joka selvästi on Unelmansa mukaan elänyt ja sen saavuttanut mies. Koskaan ennen en ole nähnyt kenenkään nauttivan soitosta niin vilpittömästi. Pakko todeta, että Riippa on tyylitajuinen lavallakin: täydellisesti istuvat siniset housut, sininen paita ja tumman sininen samettitakki valkoisen fenderin ja valkoisen olkahihnan kanssa iskivät suomalaisen blueskuulijan sydämeen pari volttia lisää. Bluesin soitto vaatii tyylitajua, ja se löytyy kaikista wentuslaisista!

 

 Tsekatkaa nää:

 

http://www.wentusbluesband.com

http://www.louisiana-red.com/

http://www.barrencewhitfield.com/listen.htm

http://www.eddiekirkland.com/

http://www.skyhighblues.com/

http://hem.passagen.se/svenzetterberg/

http://www.lazylester.net/

http://www.drfeelgood.de/omar/

http://www.micktaylor.net/