Mitä ihmiselle elämässä tapahtuu? Miten säilyttää itsessään ne ominaisuudet, joista itsessään pitää ja miten estää ei-toivottujen ominaisuuksien kärjistyminen tai peräti lisääntyminen? Mitä voi itselleen?

Minä en ole asunut Toisen aikuisen kanssa kahdeksaan vuoteen. Minä olen ollut rakastunut, olen rakastanut, saanut rakkautta, mutta minä en ole elänyt parisuhteen arkea vuosiin. Minua pelottaa, mitä minulle tapahtuu ilman arkista, arpista, rakasta ja rehellistä peiliä, Kumppania.

Kasvoin ihmisten keskellä, kirjaimellisesti. Lapsuudenkodissani oli 29 neliötä ja neljä ihmistä. Sain nukkua vanhempieni välissä. Oman sängyn sain vasta 10-vuotiaana, kun broidi muutti himasta pois. Teini-iässä kodin ahtaus piinasi, tuntui ettei ollut mitään omaa, vaikka olikin oma kirjoituspöytä ja oma kirjahylly, ja se oma sänky. Vanhempani tajusivat tämän ja vuokrasivat taloyhtiöstämme käyttämättömäksi jääneen kerhohuoneen, johon minulle rakennettiin oma huone! En siellä kellarissa sentään yöpynyt, mutta kuullokkeilla kuuntelin radiota, maalasin peiteväreillä ja kirjoitin runoja. Taisin joskus lukea läksyjä, koska en jäänyt luokalleni kertaakaan.

Sosiaalisuuteen oli siis pakko oppia. Veikkaan, että lapsuudenkodistani sain hyvät eväät ryhmäkäyttäytymiseen. Kuvittelin, että parisuhteessakin osaisin olla joustava, sujuva, huomioiva, korekti, ystävällinen, rakastava, rento, huoleton yms. Osasin melko hyvin sopeutua, mutta tapahtuikin sellaista, jolle en voinut mitään. Erosin.

Lisäys: Erosin miehestä, jonka tapasin 18-vuotiaana ja jonka kanssa elin niin kauan, että tunnen itseni tuhatvuotiseksi raunioksi, jonka vierustoilla versoo sisukasta rohtorastia, kuivan paikan huopakeltanoa ja uutteraa voikukkaa.

Minulla on nälkä. Kaipaan Onnellisia Tarinoita. Onneksi olen tänä vuonna omin silmin ollut todistamassa 'aikuista onnea'. Eräs ystäväni rakastui X:ään tammikuussa ja he ovat yhä rakastuneita toisiinsa, laskevat leikkiä yhteenmuuttamisesta. Toinen ystävä tarttui kesällä hetkeen ja selvitti 'Kiinnostavan Tapauksen' henkilötiedot ja pam - heidänkin suhteensa jatkuu. Ihmettelevät, kuinka yksi vilkaisu riitti, yksi intensiivinen katse riitti rekisteröimään heidät toisilleen sopiviksi.

Onko tämä 'romantiikannälkää' vai optimismia vai epäitsenäistä ajattelua? Haluan uskoa, että olen sosiaalinen eläin. Kaipaan Kumppania siksi, että yhteinen taival Jonkun kanssa eheyttää kahden ihmisen elämää ja parantaa heidän elämänsä laatua.