Mistä minuus muotoutuu? Kun globalisaatio on arkipäivää ja pienen ihmisen tulevaisuus markkinoiden hämärissä takataskuissa, ovat identiteetin rakennusaineet vaarassa hukkua.

Jokainen meistä tarvitsee Tarinan ja jokainen meistä ansaitsee oman Tarinansa. Kukaan ei synny tyhjästä, eikä elä tyhjyydessä. Meillä on historiamme, sukumme, perimämme, perintömme. Meidän kuuluu saada tietää menneisyydestämme, jotta voimme rakentaa elämämme perustan.

Hyvä kirjailija rakastaa luomiaan persoonallisuuksia. Aleksis Kivi ja Väinö Linna ovat luoneet kirjoissaan suomalaisia arkkityyppejä, joita he ovat itse rakastaneet ja saaneet siten lukijansa rakastamaan heitä

PohjantahtiJoukot.jpg

(KUVA: KOM-teatterin kotisivuilta)

Hyvä ohjaaja rakastaa näyttelijöitään sekä hahmoina että persoonallisuuksina. Kom-teatterin ohjaaja Pekka Milonoff on onnistunut välittämään meille näyttelijäkaartistaan sen parhaat puolet, saanut näyttelijänsä rakastamaan roolejaan. Milonoff on rakentanut kirjaimellisesti kivi kiveltä KOM-teatterin näytelmän Täällä Pohjantähden alla. Kokonaisuus on onnistunut ja kansamme kivinen tarina välittyy katsojalle läpivalaisevana, unohtumattomana kokemuksena Suomenlinnan kivimuurien sisällä.

Klassikon tulkinta on aina haaste, hyvässä ja pahassa. Moni vertaa edellisiin versioihin. Uskon, että klassikko syntyy juuri tästä laajuudesta ja rikkaudesta. Kukin aikakausi löytää itsensä klassikkotekstistä ja sen kuvastosta. On valaisevaa nähdä uusien sukupolvien uusi tulkinta tutusta aiheesta. Milonoff painottaa ohjauksessaan nuorten osuutta Pentinkulman tapahtumissa.

Sata vuotta vanha kieli elää nykyihmisen suussa elävänä ja rikkaana. Milonoff tuo Linnan epiikan hienosti esiin: hetkittäin toiminta pysähtyy ja näyttelijä lausuu suoraa sittaattia omasta roolihahmostaan. Tämä ratkaisu ei ole helppo, mutta tässä se toimii ja kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin.

Näytelmän musiikista vastaa Kalle Chydenius. Nautin suuresti näytelmän luodusta äänimaailmasta. Reimaluoto soittaa tuubaa, Ursula Salo iloista ja haikeaa haitaria sekä Sari Mällinen sahaa. Muuten musiikkia ja ääntä tuotetaan tömistelemällä (minä 'näin' ratsujen lähestyvän!), hakkaamalla käsiä, seipäitä, kiviä, kapuloita. Erilaiset kellot kumisevat milloin mitäkin tarkoitusta. Jopa Suomenlinnan varpuset ja lokit yhtyvät näytelmän ääniin saumattomasti.

Näytelmän rytmitys kantaa täydellisesti. Katsoja ei edes tajua istuneensa kaksi tuntia hievahtamatta ja istuu vielä väliajankin jälkeen tunnin, silmät kyynelissä, sydän läpättäen. Tragedian vääjäämättömyys on jokaisen tiedossa. Katharsis vapauttaa yleisön ja esiintyjät lopussa nauruun. Ilo pyrkii kyynelten läpi, niin elämässä kuin taiteessa. Toivon pilke näkyy, ollaan matkalla.

Sillä samalla matkalla ollaan yhä. Oikeudenmukaisuutta tarvitaan jokaisessa yhteiskunnassa, kaikkina aikoina. Kun pientä ihmistä potkitaan, osuu se potku lopulta isoonkin. Milonoff näkee pätkätyöläiset nykypäivän torppareina. Eronneetkin kokevat eräänlaista torpparuutta joutuessaan laskemaan elintasoaan. Yhteiskunnan hyväosaiset hankkivat varashälyttimiä, muureja ja webbikameroita suojakseen.

Täällä Pohjantähden alla -näytelmä päättyy kohtaukseen, jossa Akseli pyytää, aivan kuten isänsä kerran, rovastilta suota raivattavakseen. Paljon on silti muuttunut. Akseli istuu pöydän ääressä nauraen, ei lakki kourassa, selkä kyyryssä oven raossa. Asiantiloihin voidaan vaikuttaa. Afrikkalaiset tietävät, että yhden lapsen kasvattamiseen tarvitaan kylä. Yhden köyhän ja heikon pelastamiseen tarvitaan ei ehkä koko kylää, mutta varmasti ainakin muutama sitkeä koskela.

Ruiskaunokkeja ja päivänkakkaroita KOMilaisille!

http://www.kom-teatteri.fi/index.htm