<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ei mua kukaan ymmärrä!

Mä olen liian iso, liian pieni,

vääränkokoinen kaiken aikaa

liikkeessä väärään suuntaan

myötäsukaan, vastaan kun

kun toiset ui myötään, kysyn.

Perkele, tätä kukaan jaksa!

Yhtä saatanan teini-ikää

lodjusta lodjuun, pakattuna

äitiyteen tai kuolemaan,

umpiotiivistettynä tampiona

siittiöstä alkiossa madonreikään.

Heitän saappaat naulaan, lopetan,

luovutan, hellittelen tätä yhtä ainoaa,

ravitsen, lääkitsen, sidon murtumat,

nukutan, tyydytän ja tyynnytän petiin

kirjavan, kiharaisen, kirskahtelevan

kielelle kaiun kohottavan kotiloni –

minuuteni, soi kun sallin, jos sallit.