No hitto. Ai että Elämälläni on Tarkoitus? Meni yöunet, hikoilin ja kieriskelin, kunnes nousin viimein sängystä. Kömmin keittiöön ja avasin vihdoin sanomalehden sunnuntainumeron. Viime hetkellä taas, mutta ehdinpä lukea päivän lehden ennenkuin uusi on jaettu. Esikoinen hiippaili varovasti ovenrakoon: - Herätinkö sut? - Et mitenkään, ihan itse tässä valvon.

Huomattuaan, etten ole erityisen kiukkuinen, hän alkoi ladata eteensä eväitä, istui tanakkaan asentoon ja aloitti puheen. Siinä tuli asiaa avaruuden pinnalta meren mutiin. Kehen lienee tullut, kun juttua piisaa.

Lopulta sanoin, että menen koneelle kuittaamaan yöllisen pähkäilyni lopputuleman. Ei, ei löytynyt Elämälleni Tarkoitusta siinä keittiön pöydän ääressä, vaikka lähteillä oltiinkin. Kyllä, kuunteleminen ja läsnäoleminen ja vuorovaikutus - ne ovat sydäntäni lähellä. Ja lähimmäiseni, tietenkin.

Lause, joka päässäni moukaroi kymmenen kirkonkellon volyymillä kuului: Jos minä olen jollekulle tarpeellinen, niin kuka on minulle tarpeellinen? Voinko ajatella elämääni toisen varaan?

Itse ja yksin täällä on selvittävä, hampaita purren tai virnistellen. Tahtoisin vielä toivoa, unelmoida, olevani jollekulle Joku Erityinen, Läheinen. Avioeron yksi traagisimpia muistikuvia oli pian eron jälkeen eteen putkahtanut lomake, jossa kysyttiin LÄHIomaista. Koska lapseni olivat alaikäisiä, en voinut kirjata heitä lomakkeeseen. Aikaisemmin siihen kirjasin Puolison, nyt huvitti kirjoittaa siihen iäkään isäni nimi. Toisaalta olenhan minäkin ollut, äitini kuoltua, hänen lähinpänsä.

Tarpeita, omia ja muiden, ei voi koskaan täysin tyydyttää. Helpottaa kuitenkin suunnattomasti, jos tietää mitä tarvitsee. Oman tarvitsevuutensa myöntäminen ei ole helppoa, ei ainakaan kaikille. Jostain on aloitettava, tämäkin, matka Tarpeellisuuksien maahan.

On tarpeetonta minun enää jatkaa. Unen tarpeeni alkaa olla ilmeinen. Puhelimeni herätys on asennettu ajankohtaan 06:15. Se on tänään, se on pian. Mutta niin on ensi yökin, jolloin uni tulee helpommin, kun uskalsin katsoa tarvitsevuuttani sen yönmustiin silmiin.