<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minulle sanottiin: Onpa sinulla suuret silmät!

Minä sanoin: Niin oli sudellakin, joka söi isoäidin.

Minulle sanottiin: Silmäsi ovat erikoiset, katseesi harvinainen.

Minä sanoin: Niin oli Greta Garbollakin, hän oli likinäköinen.

Silmilläni eivät muut nähneet.

Sitten sain silmälasit, joilla katsoessa maailma muuttui rumaksi.

Talot saivat terävät kulmat, väreistä tuli räikeitä, ilkkuvia.

Minua ei enää huolittu hippaleikkeihin, sillä löysin etsittävät.

Minua ei enää kukaan hakenut ulos, kuka nyt silmälasikäärmettä.

Palasin siihen, mikä olin ennen.

Käännyin itseeni, pääni sisälle. Luovuin puoliksi kuulostani.

Heitin rillit nurkkaan, suljin silmät ja tukin kuulevan korvan.

Sain olla rauhassa, piilossa. Kuulin aivojeni hengityksen,

vihreän meren aaltoilun, äitini liplattavan, laulavan kohdun.

Olen täyttynyt kosketuksesta.

Sormenpäihini syttyi tuhansia pieniä karvaisia tuntosarvia,

jotka reagoivat jokaiseen värähtelyyn, tömistelyyn, heilahdukseen

lähelläni. Kaunein kosketus on henkäisy ennen kosketusta, ihoa

iholla. Olen patteri, loimuava valo, olen virtalähde, elämän syke.

Olen täyttänyt kosketuksella.

Minä taputin käsilläni ystävän olkaa. Minä piirsin mieheen

rakkauteni ääriviivat. Minä muovasin rakkauteni alkioon. Minä

rakastin vastasyntyneen käsilläni elämän syliin. Minä silitin

äitini kuolemalle. Minä hyväilen isäni haurasta poskea.

Olen päässyt itseni syliin. Kokonaisena.