Merkillistä. Olette varmaan nähneet tämän ennenkin? Keski-ikäinen mies eroaa, löytää naisen ja hurahtaa täysin. Miehen rakkaus on maailmojasyleilevää ja heviä. Menee vuosi tai kaksi. Ensimmäiset kiistat alkavat esiintyä, niistä selvitään, mutta jotain jää kytemään, lakaistiin maton alle. Eka Iso Riita kehittyy, valvotaan yö, juodaan päät täytään, itketään ja parutaan, mökötetään - kuka mitenkin, mutta tulivuorenpurkauksesta toipuminen vie aikaa. Katkeruus  lisääntyy. Mies alkaa ajatella.

Yhtäkkiä Mies on täynnä negatiivisia tunteita. Mistä ne putkahtivat? Mies lähtee lenkille kaverinsa kanssa ja kysyy tältä mistä on kysymys. Kaveri pohtii ja tokaisee: - Sä oot elänyt kuin suomalainen muija, joka menee muslimin kanssa naimisiin. Olet jättänyt kaiken meinneisyytesi taaksesi, et ole huolehtinut riittävästi itsestäsi, suvustasi, ystävistäsi. On hienoa, että palvot Naista, mutta raja silläkin on.

- Ai, niinkö aattelet, Mies hämmästyy. - Onko tosiaan niin, että olen yrittänyt liikaa? Siitäkö tämä pettymys ja katkeruus syntyy, kun olen itseni hylännyt? Siltä on tosiaan tuntunut, ettei Naiselle mikään riitä.

- Joo, Susta tuntuu. Mutta kenelle ei riitä? Et voi elää ilman menneisyyttäsi. Ala huolehtia itsestäsi taas. Näytä Naiselle, että Sulla on mielnkiintoa ja välittämistä edelleen, mutta käännä valonheittimiä vähän muuallekin. On raskasta olla valokiilassa koko ajan. Ja on raskasta hylätä omat tarpeensa koko ajan. keski-iän loisto ja kimallaus on juuri siinä Minuuden löytämisessä. Hellitä, Mies, hellitä - ja ole vapaa!