Enkä voinut enää pysytellä sisällä,

tunne ei enää pysynyt sisälläni

ei tieto, ei kuva, ei sana,

ei ääni

Juoksin teräksiset portaat ylös saakka,

liukastelin matkalla, tarrasin tammikaiteeseen,

kerroksia oli seitsemän

vuosia syklissä, sylikkäin

ilon ja epävarmuuden kierreportaissa

Kattotasanteella levitin käteni ja pudotin viittani

paljain jaloin, tanakasti itseeni nojaten

huusin kaupungintalon suuntaan

pormestarin ikkunaan, kirkon porteille:

Sillä miehellä on lempeä parta ja tiheät silmät

Se mies marssii heikkojen puolesta

Sen miehen tuoksu tainnutti sotilaat siviileiksi

Se mies puhuu sävelin ja soittaa sanoin

Ei se mies ole Marx eikä Jeesus, eikä edes Freud

Se mies on mies, jota saan rakastaa!