Oih, olen nähnyt monia aikuisten naisten tekemiä nukkekoteja. Haaveilen, että viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset ovat lentäneet pesästä, ryhdyn kehittelemään mielikuvitustaloani. (Nuoret saavat muutenkin jatkuvasti kärsiä ja hävetä..vanhempiaan.. ;o) Tui sai minut pohtimaan suhdettani nukkekoteihin. En ottaisi asiaa kovin vakavasti, vaan ehdottomasti huumorilla.

Toki minulla oli lapsena nukkekoti. Vieläpä sellainen, jollaista ei ollut kellään muulla! Toisaalta hieman ehkä häpeilinkin sitä, sillä se oli kookaampi ja suoraviivaisempi kuin nuo ruotsalaiset Lundbyt. Minun nukkekodissani on (siellähän se vieläkin on, pihavarastossa, odottamassa aikaa parempaa) neljä tilavaa huonetta. Seinät ovat sekä sisältä että ulkoa keltaiset ja katto metsänvihreä, kuten myös ikkunanpokat. Äitini etsi ja löysikin siihen sopivampia kalusteita.Ruotsalaisista ei oikein siihen ollut, sillä ne olivat aivan liian pieniä. Siitä huolimatta minulla oli patterilla toimiva lamppu ja takka.

En ole kovin taitava askartelija, vaikka sekin kiinnostaa. Jo nyt huomaan välillä katselevani esineitä miniatyyrilinssin läpi: - Tuo olisi mainio pöytä nukkekotiin, tuo kävisi kylpyammeeksi! Toki valmiit, Keski- tai Ex-Itä-Euroopasta tuotetut kalusteet houkuttavat myös. Niin, niistä voisi tehdä vaikkapa mummonkammarin rokokoo-tyyliin. Muut huoneet voisivat sitten olla miten anarkistisia tahansa!

Sopivia asukkeja voi olla vaikeinta löytää! Mistä löytäisin John Cusackin esittämän nukentekijän? (Elokuvassa 'Being John Malkovich' http://www.imdb.com/title/tt0120601/) Luulen, että nyt Tui sai minut herätetyksi! Asukit on sinne pakko löytää. Hieman hömpsähtävä, takkutukkainen, kikatteleva (taiteilija?)äiti ja jykeväpartainen, myhäilevä (merikapteeni) isukki ovat ainakin hakusessa. Noh, tyypit luon, kun heidät kohtaan.

Tarina nukkekotini synnystä oli hauska.Kuulin siitä tarkennän version tänään: Perheeseeni lahjoitettiin 1950-luvulla yläkerran neidin vanha radio. Neiti, joka oli kaunis ja tyylikäs lentoemäntä, oli saanut radion lahjaksi Ranskasta, ranskalaiselta ihailijaltaan. Neiti meni kuitenkin naimisiin aivan toisen miehen, canadalaisen, kanssa. Radio laatikkoineen jäi vaille käyttäjäänsä ja se lahjoitettiin vanhemmilleni. Radio oli rikki ja mahdoton korjata. Isäni yritti kaikkensa, etsi uusia osia jne, mutta joutui lopulta heittämään radion pois. Vaneri oli arvokasta, joten isäni säilytti laatikon osat huolellisesti. Jossain vaiheessa äitini muisti ne ja ehdotti isälle rakennusprojektia. Yhdessä he iltain kellarissa suunnittelivat ja rakensivat nukkekotiani. Äiti sen maalasi ja teki vanhoista korteista taulut seinille, ikkunaverhot kangaspaloista. Tuon komeuden sain sitten eräänä jouluna joululahjaksi. Edelleen liikutun ajatuksesta, että he kahdestaan siellä kellarissa tätä aivan minua varten rakensivat. Leikkimökkini oli siis ranskalaisperäinen, ei ruotsalaistalo.

Lapseni leikkivät toki isoisän rakentamalla nukkekodilla. Heille ostin sinne parikin eläinperhettä - heh, taisivat muuten olla kettuja ja pupuja.. Alitajuinen ristiriitako? Eläimet olivat hieman isompia ja tuntuivat soveltuvat krouvimpaan ympäristöön paremmin kuin pikkuruiset, herkät nuket.

Missä on varaston avain? Taidan ryhtyä pesänrakennushommiin. Voi olla, että parin päivän päästä nuoriso huutelee äidilleen: - Tuu jo sieltä pihavarastosta, nukkumaanmenoaika!